Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2026.

Klassikkohaaste 22: Ruohometsän kansa

Kuva
Osallistun ensimmäistä kertaa Klassikkohaasteeseen ja vuorossa on jo peräti 22. kerta! Ihmeteltyäni jonkin aikaa ohjeita ja mietittyäni, uskaltaisinko ottaa haasteen vastaan, tulin kuitenkin lopputulokseen, että miksipäs ei. Klassikkohaasteeseen sopiva kirja odottikin jo sopivasti lukulistallani. Ruohometsän kansa Ruohometsän kansa (1972, WSOY) kertoo omasta tutusta ja turvallisesta kylästään lähtevistä villikaniineista, jotka uhkarohkeasti etsivät ja taistelevat omasta uudesta pesästään ja sen tuomasta onnesta. Matkan on pitkä ja haasteita tuovat niin ihmiset, elilit eli viholliseläimet ja jopa toiset kaniinit. Tarina vie lukijan villikaniinien maailmaan, niiden yhdyskuntiin, ruokailutottumuksiin ja muihin tapoihin, mutta myös hyvin inhimillisellä ja helposti lähestyttävällä tavalla niiden ajatuksiin, tunteisiin ja puheisiin asti. ” ”Sitten sinä siis lähdet kylästä?” Kaikki hätkähtivät suoruutta jolla Isopää kävi asian ytimeen. Voikukka mutisi: ”Ettäkö lähtisimme kylästä, Fritrah!” ...

Novellit ja pahin viholliseni

Kuva
Novellien kirjoittaminen on välillä hankalaa. Joskus teksti soljuu eteenpäin, melkein kuin itsestään, ja joskus se vain töksähtää paikalleen eikä suostu liikkumaan. Välillä tuntuu, ettei tarinan pariin meinaa millään olla palaamatta, ja välillä taas tuntuu, että tekstin korjaamista ja hiomista välttelee melkein viimeiseen asti. Jokaisella novellilla tuntuu olevan omat vaiheensa ja haasteensa. Oma tapa kirjoittaakin tuntuu olevan välillä hukassa. Kaksi tapaa kirjoittaa novellia Ensimmäisiä novellejani kirjoittaessani huomasin kirjoittavani todella suppeasti. Olin suunnitellut tarinaa mielessäni ja paperille jonkun verran etukäteen , kuitenkin vain hyvin laihan rungon verran . Aloittaessani kirjoittaa tarina vain tuntui etenevän sitä mukaan, mitä enemmän sitä kirjoitin, ja asiat tuntuivat loksaht avan paikoilleen kuin itsestään. M yöhemmin tekstiä lukiessani huomasin kuitenkin, että melkein puolet asioista j äivät vain päähäni eivätkä tulleet kirjatuksi laisinkaan tietokoneen ruudu...

Lukihäiriö-sarja osa 1: Lukihäiriö ja mihin kaikkeen se vaikuttaa

Kuva
Onko sinulla vaikeuksia ylläpitää keskittymistäsi, kun tulee paljon asioita kerralla? Menevätkö vasen ja oikea jatkuvasti sekaisin? Etkö oppinut vierasta kieltä koulussa niin helposti kuin muut koulukaverisi? Lukihäiriö voi vaikuttaa monella eri tavalla ihmisen elämään. Ehkä emme ole tulleet sitä vain ajatelleeksi. Monilla, kuten minullakin aikaisemmin, on käsitys, että lukihäiriö vaikuttaisi vain lukemiseen ja kirjoittamiseen. Näin ei kuitenkaan ole. Mihin kaikkeen muuhun lukihäiriö voi vaikuttaa? Lukihäiriö, lukivaikeus ja dysleksia Lukihäiriö, lukivaikeus ja dysleksia tarkoittavat kaikki samaa erityisvaikeutta, joka liittyy lukemiseen ja kirjoittamiseen. Lukihäiriö.fi:n arvion mukaan noin 6-10 prosentilla aikuisista on jonkinasteisia lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyviä hankaluuksia. Eri tasoisia haasteita löytyy siis yllättävänkin monelta meistä. Lukihäiriö on neurobiologinen ominaisuus, eikä sillä ole vaikutusta siihen, onko ihminen älykäs vai ei. Lukihäiriöiset voivat kokea o...

Kosmisen kauhun isä: kirjailija H. P. Lovecraft

Kuva
Howard Phillips Lovecraft oli yhdysvaltainen kirjailija, joka eli vuosina 1890-1937. Hän keskittyi kirjoittamaan novelleja, jotka olivat tyylilajiltaan fantasia- ja kauhukirjallisuutta. Itse hän kuvaili kirjoittavansa kosmista kauhua, ja H. P. Lovecraftia on myöhemmin pidetty jopa tyylilajin isänä. Elämä ja kuolema H. P. Lovecraft eli elämästään suurimman osan köyhyydessä ja eleli lähinnä saamillaan perintörahoilla ja satunnaisilla kirjoituspalkkioilla. Häntä kuvailtiin pitkäksi ja laihaksi mieheksi, joka hymyili usein, mutta nauroi harvoin. H. P. Lovecraftia pidettiin erakkona, joka kärsi ajoittain mielenterveysongelmista. H. P. Lovecraft ei osallistunut lapsena koulunkäyntiin terveysongelmiensa vuoksi ja etääntyi ikätovereistaan. Hän oli yksinäinen ja sairaalollinen, mutta onnistui samaan ystäviä vanhemmalla iällä. Lovecraftilla oli useita kirjeenvaihtokavereita, joihin hän piti yhteyttä paljon ja välillä hyvinkin pitkien kirjeiden kautta. Hänen uskotaan kirjoittaneen elämänsä aikan...