Sanoja elämän sivuilla

Aikaisemmassa postauksessani pohdin ajankäyttöä ja eritoten kirjoittamiseen jäävää aikaa . Sain tähän liittyvän hyvän kysymyksen lähipiiristäni: Eikö bloggaaminen sitten vie aikaa muulta kirjoittamiseltani? Se oli hyvä kysymys. Muu kirjoittaminen tarkoittaa minulle lähinnä tarinoita, novelleja, runoja… luovaa ja vapaata seikkailua sekä synkkienkin tuntojen purkamista. Riittääkö minulla aikaa siihen sitten tarpeeksi? Kirjoittamishaaveita ja -paineita Totta kai on tilanteita, joissa haaveilen kirjoittavani enemmän. Haaveilen siitä, että minulla olisi romaani, ja vaikka toinenkin, vähintään yksi novellikokoelma ja peräti pari runokokoelmaakin. Nämä nojailisivat sitten mukavasti valmiina ja julkaistuina kappaleina kirjahyllyssäni toisiinsa. Mutta näiden kirjoittaminen ja valmiiksi saattaminen vaatii työtä, työtä ja kertakaikkisen vakavaa työtä. Ja tietysti myös sitä aikaa. Bloggaaminen on taas minulle sitä ”kevyempää” kirjoittamista. En silti kirjoita mitä sattuu, ainakaan omasta mielestä...

Kun elämä näytti minulle synkän puolensa, turvauduin kirjoittamiseen. ”Kunhan voin kirjoittaa, en tarvitse muuta”, ajattelin tuolloin. Fantasiamaailman juonikoukeroiden ja vähänkin kummallisten hahmojen luominen oli kuin mystinen voima, joka kannatteli minua tämän mustan ajan ylitse. Sitten näin valoisuutta. Kirjoittamisen jatkuessa blogin aloittaminen tuntui kutkuttavalta tavalta jakaa ajatuksiani ja kokemuksiani kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta – ennen kaikkea mahdollisuutena johonkin uuteen ja mielenkiintoiseen. Ja näin kävikin. Mutta välillä murehdin, viekö tämä liikaa aikaa tarinoilta, jotka vain odottavat mielessäni paperille pääsyä? Kirjailijana nykypäivänä? Kirjailijana oleminen on varmasti ollut hyvin erilaista aikana, jolloin internet oli vasta uusi tuttavuus eikä blogeista tai somesta ollut tietoakaan. Silloin ymmärtääkseni riitti vain se, että kirjoitti hyvin ja löysi sopivan kustantajan kirjoituksilleen. Mutta entä tänä päivänä? On Facebook, Bookstagram, Booktok ja muu...

Tarvitseeko bloggaamisen lisäksi Facebookia, Instagramia tai Tiktokia? Jotain sosiaalista mediaa kun niin usein tunnutaan suositeltavan blogin lisäksi. Mutta onko some oikeasti hyödyllinen bloggaamisen kannalta? Entä somen tuomat haittapuolet? Tuttu ja turvallinen Facebook Käytin Facebookia nuoruudessani ahkerasti. Päivitin sinne turhia ajatuksenjuoksujani, lisäilin kuvia lähinnä itsestäni sekä kommentoin ja tykkäsin ystävieni päivityksistä. Lopulta päivitin Facebookiani enää vain harvakseltaan ja vähitellen lopetin sen käytön. Monesti mietin jopa koko profiilini poistamista. Mutta siellä se edelleen on. Viimeisin päivitys taitaa tosin olla jostain ehkä neljän vuoden takaa. Facebookin aktiivisen käytön lopetettuani en ole juurikaan kaivannut sitä. En ole enää kiinnostunut jakamaan sinne tietojani omasta elämästäni tai kuvia itsestäni. Ajatus siitä tuntuu tällä hetkellä minusta hieman teennäiseltä ja jotenkin myös, no, itsekeskeiseltä. Ymmärrän kuitenkin, jos joku haluaa sitä käyttää. O...

Olen miettinyt, mikseivät runot monestikaan kosketa minua. En muista montaa runoa, joka olisi edes jäänyt myöhemmin mieleeni. En silti koe, että runot olisivat missään nimessä huono tai tylsä asia. Ehkä en vain ymmärrä niitä. Aloita kirjoittaminen runoista Joskus olen kuullut sanottavan, että kirjoitusharrastus kannattaa aloittaa runoista. En enää muista, mistä kuulin tämän, mutta lausahdus taisi perustua ajatukseen, että runojen kirjoittaminen vaatii tiivistämisen taitoa. En tiedä, onko liian runsaasti kirjoittaminen yleinenkin aloittelevien kirjoittajien ongelma, mutta ymmärsin, mitä ajatuksella haetaan takaa. Joskus on sanan kauneutta, että osaa sanoa isoja asioita vain muutamilla sanoilla. Runoja on tyylilajiltaan varmasti monenlaisia, eivätkä ne kaikki ole minulle mitenkään erityisen tuttuja. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, minusta tuntuu, etten aina vain ihan ymmärrä runojen päälle. En tiedä, onko kyse siitä, etten oikein osaa hahmottaa niitä, vai enkö saa kiinni siitä syvästä tun...

Ville-Juhani Sutisen esseessä Koukussa (Suomen kuvalehti, 8.5.2024) Sutinen pohtii Tiktokin ja kirjallisuuden aiheuttamaa koukuttavuutta ja sitä, miksi näihin viihteen eri muotoihin suhtaudutaan niin eri tavalla. Onko koukuttava kirjallisuus sitten huono asia? Olisiko koukuttavuuden aika siirtyä jo syrjään? Koukussa jo 1800-luvulta lähtien Sutisen mukaan koukuttavuutta on käytetty kirjallisuudessa tehokeinona jo 1800-luvulta lähtien. Samat menetelmät ovat hänen mukaansa käytössä myös nykypäivänä sosiaalisen median maailmassa, jossa sivujen sijaan siirrymme kuvista ja erityisesti videoista nopeasti toiseen. Miksi somea ja Tiktokia sitten paheksutaan ja kirjallisuutta ihaillaan, vaikka ne vaikuttaisivat meihin samalla tavalla? Olemmeko koukussa? Ja onko siitä jotain haittaa? ”Samat ihmiset, jotka uppoutuvat kesälomalla tuntikausiksi vetäviin romaaneihin, ovat huolissaan nuorista, jotka selaavat päivät pitkät Tiktokia, vaikka molempien ajanvietteiden takana toimivat samanlaiset riippuvu...