Kosminen kauhun isä: kirjailija H. P. Lovecraft

Howard Phillips Lovecraft oli yhdysvaltainen kirjailija, joka eli vuosina 1890-1937. Hän keskittyi kirjoittamaan novelleja, jotka olivat tyylilajiltaan fantasia- ja kauhukirjallisuutta. Itse hän kuvaili kirjoittavansa kosmista kauhua, ja H. P. Lovecraftia on myöhemmin pidetty jopa tyylilajin isänä.

Elämä ja kuolema

H. P. Lovecraft eli elämästään suurimman osan köyhyydessä ja eleli lähinnä saamillaan perintörahoilla ja satunnaisilla kirjoituspalkkioilla. Häntä kuvailtiin pitkäksi ja laihaksi mieheksi, joka hymyili usein, mutta nauroi harvoin. H. P. Lovecraftia pidettiin erakkona, joka kärsi ajoittain mielenterveysongelmista.

H. P. Lovecraft ei osallistunut lapsena koulunkäyntiin terveysongelmiensa vuoksi ja etääntyi ikätovereistaan. Hän oli yksinäinen ja sairaalollinen, mutta onnistui samaan ystäviä vanhemmalla iällä. Lovecraftilla oli useita kirjeenvaihtokavereita, joihin hän piti yhteyttä paljon ja välillä hyvinkin pitkien kirjeiden kautta. Hänen uskotaan kirjoittaneen elämänsä aikana 60 000 - 100 000 kirjettä.

Novellejaan H. P. Lovecraft sai julkaistua enimmäkseen Weird Tales nimisessä pulp-lehdessä, joka oli sen aikaista ”kioskikirjallisuutta”. Weird Tales julkaisi pääasiassa fantasia- ja kauhukirjallisuutta vuosina 1923-1954. H. P. Lovecraft ei ollut elinaikanaan lehden tunnetuimpia kirjailijoita, mutta nousi kuolemansa jälkeen merkittäväksi osaksi lehden historiaa.

H. P. Lovecraft: Varjo menneisyydestä ja muita kertomuksia.

H. P. Lovecraft oli aikuisena pitkään sairas, ennen kuin suostui lopulta menemään lääkäriin. Hän menehtyi 46-vuotiaana syöpään, jonka löytymisen jälkeen hän eli vain viisi päivää. Kuolemaansa asti H. P. Lovecraft pysyi melko tuntemattomana, mutta on sen jälkeen noussut tunnetuksi ja arvostetuksi kirjailijaksi ja kosmisen kauhun edelläkävijäksi.

Hänen tunnetuimpiin kirjoituksiinsa kuuluu Cthulhu-tarusto, josta useat kirjailijat sekä populaarikulttuuri ovat lainanneet osia omiin teoksiinsa. Cthulhu-novellit eivät itsessään muodosta yhtenäistä tarinaa, mutta useammassa eri novellissa yhdistyvät samat hahmot, paikat ja jopa kirjallisuus. Unohtamatta tietenkään mystistä ”suurten muinaisten ylipappia” Cthulhua.

Varjo menneisyydestä ja muita kertomuksia

Varjo menneisyydestä ja muita kertomuksia (Jalava, 2010) on toinen osa koottujen teosten sarjaa, johon H. P. Lovecraftin novelleja on kerätty. Kaiken kaikkiaan näitä koottuja teoksia löytyy kuusi. Ensimmäinen osa, jonka olen lukenut jokin aika sitten, käsitti vain muutaman pidemmän novellin, kun tässä toisessa osassa novelleja on jopa kuusitoista.

Novellit voivat alkaa hyvin hitaalla ja runsassanaisella kerronnalla ympäristöstä, sen rakennelmista tai ihmisistä ja heidän sukujuuristaan. Joskus tuntui, että minulla oli vaikeuksia seurata alun kulkua, pääni saattoi jopa nuokahdella välillä. Mutta kun tarina pääsi kunnolla vauhtiin, se etenikin paikoitellen huimaakin vauhtia.

”Tämä sakki tapasi vierailla ränsistyneessä kivikirkossa, joka keskiviikkoisin toimi tanssipaikkana ja jonka goottilaiset tukipilarit kohosivat lähellä sataman rähjäisintä osaa. Kirkko oli nimellisesti katolinen, mutta Brooklynin papit kielsivät paikalta kaiken arvon ja aitouden ja poliisi oli samaa mieltä heidän kanssaan kuunnellessaan ääniä, joita sieltä öisin kantautui.”

- Red Hookin kauhu

Mieleeni jäi eritoten tarina Red Hookin kauhu, jossa rikosetsivä Malone tutkii erikoista tapausta kaupungin laidalla, jonne useammat vähemmistön edustamat ryhmittyvät ovat kerääntyneet. Ryhmittymien uskotaan osallistuneen erilaisiin rikollisiin toimintoihin, mutta ennen kaikkia niiden uskotaan harjoittavan vaarallista ja mystistä pakanauskontoa, joka pelottaa kaupunginosan muuta väestöä. Malone joutuu tutkimuksissaan syvälle pimeyteen, jonne hän ei olisi koskaan toivonut löytävänsä.

Teemana ihmisen avuttomuus

H. P. Lovecraftin novelleissa toistui usein sama teema siitä, kuinka avuttomia ja pieniä me ihmiset olemme suuren ja mystisen, yliluonnollisen, edessä. Novellien hahmot kokivat jatkuvasti jotain uuttaa, pelottavaa ja selittämätöntä, niin että se ajoi heidät muun muassa syvään hulluuteen tai uskoivat sen olleen vain kamalaa unta. Tai ainakin niin he olisivat halunneet uskoa.

Tarinat saivat usein miettimään, mikä kaikki voikaan olla universumissa mahdollista ja miten ihminen niihin voisi suhtautua. Pelon seasta monilla novellien hahmoilla herää myös uteliaisuus. Tämä pelottava ja järkyttäväkin asia täytyy selvittää. Halutaan ottaa selvää, mistä tämä kaikki omituisuus johtuu. Välillä seuraukset vievät henkilön täyteen turmioon, välillä selvitään jokseenkin selväjärkisenä.

Mutta siinä H. P. Lovecraft onnistuu loistavasti: herättämään mielenkiinnon kamalaan ja pelottavaankin. Lukiessa itsekin välillä miettii, etten tosiaankaan haluaisi seurata tarinan henkilöä maan uumeniin, mutta silti en malta odottaa, että henkilö pääsee perille. Haluan nähdä myös sen kaiken kauhun ja yliluonnollisen, jonka henkilö tarinassa kokee. Onneksi minä, toisin kuin tarinoiden henkilöhahmot, koen sen kauhun kuitenkin turvallisesti kotisohvallani.

Oletko lukenut H. P. Lovecraftin novelleja?

Pidätkö ylipäätänsä kauhukirjallisuudesta?