Sanoja elämän sivuilla

Olen joskus miettinyt, olenko tosiaan vähän tyhmä. En aina ymmärrä nopeasti kerrottuja ohjeita tai kaikki asiat eivät jää mieleeni samalla tavalla kuin muille. Joskus olen vain hidas tai tarvitsen enemmän aikaa kuin muut. En huomaa kaikkia tekemiäni kirjoitusvirheitä. Tekeekö se minut silti tyhmäksi? Lukihäiriötestiin mutkien kautta Aloin epäillä itselläni lukihäiriötä muistaakseni 27-vuotiaana. En muista, mistä se silloin tuli mieleeni. Luulin pitkään lukihäiriön olevan vain lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyvä vaikeus, kunnes aloin lukea vain mielenkiinnosta aiheesta enemmän. Yllätyin, miten moneen muuhunkin asiaan lukihäiriö voi elämässä vaikuttaa. Tästä kirjoitin enemmän Lukihäiriö-sarjan 1. osassa . Päädyin tekemään netissä ilmaisen lukihäiriötestin, jonka tulos suositteli minua jatkotutkimaan asiaa terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. En ollut sinänsä yllättynyt, koska vastasin testissä niin moneen kohtaan kyllä. Mutta olin silti epäileväinen. Voisiko minulla olla lukihäiriö?...

Novellien kirjoittaminen on välillä hankalaa. Joskus teksti soljuu eteenpäin, melkein kuin itsestään, ja joskus se vain töksähtää paikalleen eikä suostu liikkumaan. Välillä tuntuu, ettei tarinan pariin meinaa millään olla palaamatta, ja välillä taas tuntuu, että tekstin korjaamista ja hiomista välttelee melkein viimeiseen asti. Jokaisella novellilla tuntuu olevan omat vaiheensa ja haasteensa. Oma tapa kirjoittaakin tuntuu olevan välillä hukassa. Kaksi tapaa kirjoittaa novellia Ensimmäisiä novellejani kirjoittaessani huomasin kirjoittavani todella suppeasti. Olin suunnitellut tarinaa mielessäni ja paperille jonkun verran etukäteen , kuitenkin vain hyvin laihan rungon verran . Aloittaessani kirjoittaa tarina vain tuntui etenevän sitä mukaan, mitä enemmän sitä kirjoitin, ja asiat tuntuivat loksaht avan paikoilleen kuin itsestään. M yöhemmin tekstiä lukiessani huomasin kuitenkin, että melkein puolet asioista j äivät vain päähäni eivätkä tulleet kirjatuksi laisinkaan tietokoneen ruudu...

Joskus kirjoittaessaan huomaa, ettei keksikään mitään aihetta kirjoittamiselle. Sanoja ei vain synny. Entä jos ei olekaan mitään sanottavaa? Ja onko se niin vakavaa? Huom! Päivitetty versio tekstistä löytyy Substackista: Joskus vain riittää, että kirjoittaa Esitelmäni aihe: ei aihetta Olin viettämässä lukion jälkeistä välivuotta Jyväskylän Alkio-opistolla ja kävin siellä ollessani puheviestinnän opintoja. Vaikka emme keskittyneet kurssilla sen nimenkään perusteella lainkaan kirjoittamiseen, muistan kurssilla pitäneeni puheen siitä, etten keksinyt mitään aihetta puheelleni. Kurssilla kävimme läpi, minkälainen hyvä puhe on ja minkälainen puhe sopii eri tilanteisiin. Teimme erilaisia harjoituksia lyhyiden juhlapuheiden pitämisestä 10-15 minuuttia kestäviin esitelmiin. En ollut mielestäni hyvä puhuja enkä viihtynyt ihmisten edessä. Varsinkaan silloin, kun puheen harjoittelemiseen ei annettu liiemmin aikaa. Tyhjä vihko odottaa sanoja sen täytteeksi. Kouluaikoinani harjoittelin esitelmien pi...