Tekstit

Näytetään tunnisteella kirjailija merkityt tekstit.

Kirjailijan rikostuomio: David Eddings

Kuva
Haittaisiko sinua, jos saisit tietää kesken lukemisen, että kirjan kirjoittaja on tuomittu rikollinen? Vaikuttaisiko se jollain tavalla lukukokemukseesi tai jättäisitkö jonkin kirjan peräti kokonaan lukematta sen takia? Fantasiaseikkailu: Belgarionin taru Olin jo aivan unohtanut tämän kirjasarjan, kunnes se sattumalta tuli minua vastaan kirjaston hyllyssä. Ajattelin, että olisi viimein aika perehtyä siihen. Luin ensimmäisen osan Kiven vartija (Karisto, 2003) jo viime syksynä, ja olin pitänyt tarinaa viihdyttävänä ja mukaansatempaavana. Nappasin tällä kerta mukaani kirjasarja toisen ja kolmannen osan. Kyseessä on kirjasarja nimeltä Belgarionin taru , joka on kaiken kaikkiaan viisiosainen. Kirjasarjassa seurataan nuoren Garionin matkaa tutusta ja turvallisesta maatilasta kohti suurempaa seikkailua niin miekkoineen, velhoineen kuin erilaisine taikaolentoineen. Mikään ei ole enää niin kuin ennen, tai siltä ainakin Garionista tuntuu. Uhkaavan sodan lisäksi hän joutuu kohtamaan uusia ja mer...

Kirjailijavieraana Anni Kytömäki

Kuva
Olin kuuntelemassa 16.4.2026 Salon pääkirjastossa Kirjailijavieraana ollutta Anni Kytömäen haastattelua. Täytyy myöntää, että Finlandia-voittaja ei ollut minulle ennestään kovin tuttu, vaikka olenkin hänen voittajakirjastaan joskus kuullutkin. Oli mielenkiintoista tutustua Kytömäkeen, ja kuulla hänen tarinansa lapsuuden metsien tarinoista kohti kirjailijan uraa. Lapsuuden metsissä tarinoita alkoi syntyä Pirkanmaalta kotoisin oleva luonnonystävä, tai näin haastattelija Päivi Palm kuvailee Anni Kytömäkeä . Luonto on ilmeisen tärkeä Kytömäelle, ja hän kertookin puhuvansa mieluummin luontoyhteydestä kuin luontosuhteesta. Luontosuhde ei hänen mukaansa kuvaa tarpeeksi hyvin sitä, kuinka me kaikki olemme osa luontoa ja sen monimuotoisuutta. Ja kuinka voimme tuntea tuon yhteyden kulkemalla metsässä, niin kuin hän on itsekin lapsuudestaan usein tehnyt. Kirjailijavieraana Anni Kytömäki Salon pääkirjastossa. Lapsuudesta asti metsällä onkin ollut tärkeä vaikutus Kytömäen elämään. Hän piti jo tuoll...

Kosmisen kauhun isä: kirjailija H. P. Lovecraft

Kuva
Howard Phillips Lovecraft oli yhdysvaltainen kirjailija, joka eli vuosina 1890-1937. Hän keskittyi kirjoittamaan novelleja, jotka olivat tyylilajiltaan fantasia- ja kauhukirjallisuutta. Itse hän kuvaili kirjoittavansa kosmista kauhua, ja H. P. Lovecraftia on myöhemmin pidetty jopa tyylilajin isänä. Elämä ja kuolema H. P. Lovecraft eli elämästään suurimman osan köyhyydessä ja eleli lähinnä saamillaan perintörahoilla ja satunnaisilla kirjoituspalkkioilla. Häntä kuvailtiin pitkäksi ja laihaksi mieheksi, joka hymyili usein, mutta nauroi harvoin. H. P. Lovecraftia pidettiin erakkona, joka kärsi ajoittain mielenterveysongelmista. H. P. Lovecraft ei osallistunut lapsena koulunkäyntiin terveysongelmiensa vuoksi ja etääntyi ikätovereistaan. Hän oli yksinäinen ja sairaalollinen, mutta onnistui samaan ystäviä vanhemmalla iällä. Lovecraftilla oli useita kirjeenvaihtokavereita, joihin hän piti yhteyttä paljon ja välillä hyvinkin pitkien kirjeiden kautta. Hänen uskotaan kirjoittaneen elämänsä aikan...

Tarina hirviöstä ja sen luojasta: Frankenstein

Kuva
Frankensteinin hirviö on varmasti monille tuttu erilaisista populaarikulttuurin yhteyksistä. En edes muista, milloin olisin törmännyt siihen ensimmäisen kerran, mutta epäilen sen tapahtuneen jo joskus lapsena. Mutta mikä on Frankensteinin ja sen hirviön tarina alun perin? Kirjailijan idea tuli unesta Frankenstein julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1818. Siitä on vuosien varrella tehty useampikin suomennos, joista itse luin viimeisimmän vuodelta 2021 (Basam Books). Siihen oli mukavasti lisätty aikaisempien julkaisujen esipuheet, joissa myös itse kirjan kirjoittaja Mary Shelley pääsi ääneen. Mary Shelley: Frankenstein Shelley, hänen miehensä ja pari heidän ystäväänsä olivat sateisena iltana lukeneet viihdykkeenä kummitustarinoita ja päätyneet haastamaan toisensa kirjoittamaan oman kummitustarinansa. Ajatus ei edennyt Mary Shelleyn mielessä sinä iltana vielä sen pidemmälle, vaan hän jäi kuuntelemaan miehensä ja ystävänsä puheita luonnontieteistä ja sen mahdollisista saavutuksista ennen...

Tarina ihmisestä ja peikosta: Ennen päivänlaskua ei voi

Kuva
Ennen päivänlaskua ei voi (Tammi, 2000) on Johanna Sinisalon esikoiskirja, joka voitti ilmestymisvuotenaan Finlandia-palkinnon ensimmäisenä fantasiakirjana. Hän on kirjoittanut sen jälkeen useita scifi- ja fantasiakirjoja, ja voittanut uransa aikana muitakin palkintoja. Mutta minkälaisen tarinan hänen ensimmäinen kirjansa kertoi? Tarina ihmisen ja peikon ystävyydestä Ennen päivänlaskua ei voi kertoo Mikaelista, menestyneestä freelancer-valokuvaajasta, joka löytää sattumalta kaupunkiin eksyneen peikonpoikasen ja vie sen kotiinsa. Hän huomaa peikon voivan huonosti ja tekee kaikkensa sen pelastamiseksi. Hän ajattelee palauttavansa peikon takaisin luontoon sen tervehdyttyä, mutta kiintyykin syvästi eläimeen. Peikon ja Mikaelin elämät alkavat kietoutua toisiinsa peruuttamattomalla tavalla, joka vain syvenee kirjan edetessä. ” Hänen ja peikon välille solmiutuu maaginen tiivis suhde, joka saattaa vähitellen sijoiltaan koko elämän. Jos hän olikin aluksi kuvitellut voivansa vangita palan vil...

1900-luvun kirja-automaatti? Kirjailija Victoria Holt

Kuva
Tutustuin Victoria Holtiin ihan sattumalta, kun nappasin yhden hänen kirjoistaan mukaani kansalaisopiston kirjojen vaihtohyllyltä. Kirjan punainen väri kiinnitti heti huomioni ja pidin sen selkämyksen kauniista koristeellisuudesta. Pitelin kirjaa kädessäni jonkun aikaa, kunnes muistin kiirehtiä linja-autopysäkille ja sujautin kirjan kassiini sen enempää sitä ajattelematta. Kirous Egyptin kaivauksilla? Kirjan nimi oli Kuninkaiden kirous (Tammi, 1973). Se kertoi englantilaisista nuorista aikuisista ja heidän yhteisestä kiinnostuksestaan arkeologiaan. Erityisesti Egyptin kaivaukset kiinnostivat heitä, sillä yhden nuorista, Tybaltin, isä menehtyy siellä mystisesti kesken kaivauksien. Puheet kirouksesta lähtevät oitis liikkeelle ja tavoittavat nämä nuoret Englannissa. Kirjan päähenkilö oli yksi näistä nuorista, Judith, jonka kasvutarinaa seurataan oppimisesta innostuneesta tytöstä arkeologiaan intohimoisesti suhtautuvaksi naiseksi. Mutta tuohon aikaan, naiselle ei ollut sallittua työskenn...