Vergiliuksesta Eino Leinoon: katsaus antiikin kirjallisuuteen

Toinen osa antiikin kirjallisuuden historian luennosta. Ensimmäisessä osassa keskityimme kreikan kirjallisuushistoriaan ja tällä kertaa pureuduimme antiikin roomalaiseen kirjallisuuteen Veli-Matti Rissasen (Turun yliopisto) johdolla luennolla Vergiliuksesta Eino Leinoon – roomalaisen kirjallisuuden synty, kehitys ja jälkivaikutus 22.11.2025. Viimeksi unohdin kysyä tarkemmin Rissasen taustasta, mutta tällä kertaa rohkaistuin siitä kysymään. Hän kertoi opettavansa Turun yliopistossa klassisia kieliä ja tekevänsä parhaillaan toista suomennosta Ciceron kirjeistä, joista kerron myöhemmin lisää.

Roomalaisen kirjallisuuden synty, kehitys ja jälkivaikutus

Italiassa oli antiikin aikaan useita eri italiankielen sukuisia kieliä, mutta tällä luennolla keskityttiin latinan kieleen ja sen kirjallisuuteen. Antiikin kreikkalainen kirjallisuus oli syntynyt ja kehittynyt ennen latinankielistä, roomalaista, kirjallisuutta, joten roomalaiset ottivat oppia omiin teoksiinsa Kreikasta. Roomalaisen kirjallisuuden ensiaskeleina pidetään Livius Andronicuksen n. vuonna 240 eaa. latinaksi kääntämiä kreikkalaisia näytelmiä.

Latinankielisessä lyriikassa käytettiin muun muassa saturnista mittaa, joka oli erilaisella poljennollaan kömpelömpää kuin kreikkalaisten käyttämässä ja hyväksi havaitussa heksametrissa. Kreikan kieli oli muutenkin rikkaampaa kuin latinan kieli, joten latinaa haluttiin muovata ja rikastuttaa. Kieleen luotiin paljon uudissanastoa ja erityisesti yhdyssanoja ja näin latina haluttiin saada sopimaan juuri heksametrin käyttöön.

Vergiliuksesta Eino Leinoon -luento.

Mielenkiintoista kuulemma oli, että vielä tässä kohtaa latinankieliset kirjoittajat eivät asuneet Roomassa vaan sen ulkopuolella ja jopa kauempanakin kaupungista. En ihan ymmärtänyt, mihin tämä liittyi, mutta asia selveni minulle myöhemmin.

Yksittäisistä katkelmista kokonaisiin teossarjoihin

Vasta Titus Maccius Plautuksen (254 – 184 eaa.) aikaan ollaan saatu kerättyä yksittäisten katkelmien sijaan kokonaisuus teossarjoja. Plautukselta on löydetty yhteensä 21 komediaa. Plautuksen teoksia pidettiin hyvin puhekielisenä, mutta niiden arvellaan olleen vaikuttamassa muun muassa Shakespearen ja Molieren teoksiin.

Publius Terentius Afer (190 – 159 eaa.) kirjoitti ainakin kuusi teosta ja käytti teoksissaan ”klassisempaa” kieltä kuin Plautus. Hauska yksityiskohta oli yksi Terentiuksen näytelmistä, jonka ensiesitys jouduttiin keskeyttämään peräti kolme kertaa. Milloin tuli mikäkin este ja yksi syy oli jopa se, että gladiaattoriareenalla sattui alkamaan jotain mielenkiintoisempaa. Mutta neljännellä kerralla näytelmä onnistuttiin saattamaan loppuun asti.

Ihmisillä oli antiikin aikaan käytössään kolmeosainen nimi. Se, miksi joistakin käytetään tutummin sukunimeä tai lisänimeä, ei ole selvillä.

Marcus Porcius Cato (234 – 149 eaa.) kirjoitti ensimmäisen latinankielisen historiateoksen Origines. Häntä pidetään myös ensimmäisen roomalaisen proosan kirjoittajana, kun aikaisemmin kirjoittajat olivat kotoisin Rooman ulkopuolelta. Ilmeisesti tämä oli tärkeä asia roomalaisille, ja voisin kuvitella sen liittyvän jotenkin siihen, että Rooma oli tuohon aikaan oma keskuksensa, melkein kuin oma valtionsa, kun nykyään näemme sen vain yhtenä osana koko Italiaa. Oli siis tärkeää, että heillä oli omia, nimenomaan roomalaisia, kirjailijoita.

Cicero ja Ceasar

Ensimmäisen vuosisadan aikana eaa. roomalaista kirjallisuutta kirjoitettiin runsaasti, vaikka maassa oli tuona aika muun muassa kaksi sisällissotaa ja muuta levottomuutta. Historiankirjoitusta, opetusrunoutta ja runoutta oli paljon muiltakin kirjoittajilta, mutta suurimmiksi nimiksi nousivat Cicero ja Ceaser, joista tuli myöhempien aikojen suuria esikuvia.

Marcus Tullius Cicerolta (106 – 43 eaa.) on löydetty useita erilaisia tekstejä: runoja, puheita, käännöksiä, kirjeitä, filosofisia teoksia ja teoksia, jotka käsittelivät retoriikan teoriaa. Ciceron kirjeet olivat erityisen mieleenpainuvia, sillä hän esitti kirjeissään uuden tavan kirjeiden kirjoittamiselle tuoden niitä lähemmän arkielämää ja tunteiden käsittelyä. Monta vuosisataa myöhemmin, suurin piirtein renessanssiajalla, Ciceron kirjemallia ihailtiin ja kopiointiin ahkerasti. Rissanen on suomentanut näitä kirjeitä jo yhden kirjan verran, ja toinen on parhaillaan työn alla.

Gaius Julius Ceasarilta (100 – 44 eaa.) oli sotilasuransa lisäksi ansioitunut myös kirjailijana. Häneltä on löydetty muistiinpanoja, joiden pohjalta on kirjoitettu teokset Kansalaissota ja Gallian sota, jotka olivat sen ajan historiankirjoituksia.

Vergiliuksesta Eino Leinoon

Publis Vergilius Maro (70-19 eaa.) halusi luoda oman eeppisen tarinansa, kuten Kreikan Homeros oli luonut. Syntyi Aeneis-teos, johon Vergilius käytti 11 viimeistä vuottaan ja sen katsotaan olevan jatkoa Homeroksen Ilias-teokselle.

Eino Leino tutustui jo varhaina kouluvuosinaan latinankieleen ja sen kirjallisuuteen. Kouluaikoina hän opiskeli latinaa jopa kymmenen tuntia viikossa ja luki paljon antiikin kirjallisuutta kuten Ceaseria, Ovidiusta, Liviusta ja Horatiusta. Ei ollut siis ihme, että tällä kaikella oli oma vaikutuksensa Leinon työhön.

Quintus Horatius Flaccus (65 – 8 eaa.) kirjoitti muun muassa tunnetun Carpe Diem ”tartu hetkeen” -runon, josta Leino otti runoonsa Elegia vaikutteita tai jopa suoria lainauksia. Ote Elegiasta: ”turhaan tartun ma hetkeen” oli yksi näistä esimerkeistä.

”Ole viisas, juo viiniä ja katkaise lyhyeen kaukaiset haaveesi – tartu hetkeen ja luota huomiseen niin vähän kuin mahdollista.”

- Horatius

Tiesitkö:

Eino Leinon laatta Roomassa.

Eino Leinosta löytyy metallilaatta Roomasta, osoitteessa Lungotevere Prati 17, jossa kerrotaan kuuluisan suomalaisen runoilijan suomentaneen tässä talossa Danten Jumalaisen näytelmän, joka oli myös saanut vaikutteensa antiikin kirjallisuuden historiasta.

Antiikin kirjallisuuden päätös

Antiikin roomalaisen kirjallisuuden katsotaan päättyneen Boethiuksen (480 – 524 jaa.) teokseen Consolatio philosphiae, joka oli kuin ”yhteenveto” antiikin ajan filosofiasta. Tässä hänen mielenkiintoinen ajatus onnellisuudesta:

”Onnellisuus tulee sellaisista asioista, joita mitkään onnen vaihtelut eivät voi viedä.” 

Luennon seuraaminen oli tällä kertaa helpompaa. Viimekertainen luento antiikin kreikan kirjallisuudesta oli vienyt minut tutustumaan palaan historiaa, josta olen aikuisiällä vain ohimennen lukenut. Nyt asiat palautuivat nopeammin mieleeni ja olihan kreikkalaisessa ja roomalaisessa kirjallisuudessa paljon yhteneväisyyksiäkin.

Tahti luennolla oli edelleen melko nopea, ja tietysti oli, kun asiaa oli niin paljon. Mietin myöhemmin, olisiko luentoja voinut jakaa jotenkin paremmin, vaikka useampaan osaakin, jolloin luennot olisivat voineet olla vähän hitaammin eteneviä. En tiedä, ehkä kyse oli vain minusta.

Olin myös itse ymmärtänyt kurssin sisällön hieman väärin tai vain kuvitellut, että luvassa olisi kattavampi ote kirjallisuuden historiasta ja esimerkkejä antiikin vaikutuksista siis pitkin muitakin vuosisatoja. Esimerkkejä löytyi tällä kertaa hieman enemmän kuin viimeksi, ja tässä mainitsin niistä vain suomalaiset ja muutaman muun.

Luento oli joka tapauksessa mielenkiintoinen ja kattava, ja oli miellyttävää sukeltaa antiikin maailmaan sen kirjallisuuden kautta. Ehkä muita kirjallisuushistorian luentoja on tulossa myöhemmin lisää. Toivottavasti ainakin.

Oletko lukenut antiikin ajan kirjoituksia?

Olisitko kiinnostunut lukemaan niitä?