Miksi valita Blogger? Tai kannattaako sitä valita?
Ennen blogini aloittamista pohdin pitkään, valitsenko Bloggerin vai Wordpressin. Useamman eri sivuston ja monien Youtube-videoiden jälkeen päädyin kuitenkin Bloggeriin. Mutta mitä mieltä olen ollut valinnastani?
Blogger vs Wordpress.org
Luin ja kuulin paljon siitä, miksei kannattaisi valita Bloggeria. Useissa eri sivustoissa ja Youtube-videoissa kävi ilmi, kuinka rajallinen Blogger on maksulliseen Wordpress.org:iin verrattuna. Sanottiin jopa, että älä missään tapauksessa ota Bloggeria, vaan suoraan maksullinen Wordpress.org. Silloin olet oman sivusi valtias.
Wordpress.org:n luominen ja sen opettelu tuntui minusta haastavalta. Epäilin omia kykyjäni sen suhteen. Wordpress.org:n luoma vapaus toi selvästi myös vastuuta. Sinun pitäisi itse osata luoda oma sivustosi ja ylläpitää sitä. On sinusta itsestäsi kiinni, ovatko esimerkiksi kaikki päivitykset ajan tasalla. Bloggerissa tämä on hoidettu sinun puolestasi.
Bloggerin aloittaminen ja sen luominen tuntui paljon yksinkertaisemmalta. Valitset vain niistä rajallisista vaihtoehdoista, joita se sinulle tarjoaa, ja Blogger hoitaa itse loput. Mitä nämä ”loput” ikinä sitten ovatkaan. Wordpress.org:ssa omistat itse oman sivusi, toisin kuin Bloggerin omistaa aina Google. Google voi kuulemma halutessaan hallita blogiasi tai jopa poistaa sen kokonaan, mutta en löytänyt tästä esimerkkiä, että näin olisi oikeasti käynyt.
Miksi valitsin Bloggerin
1. Ennestään tuttu
Ehkä merkittävin syy, miksi päädyin Bloggeriin, oli sen tuttuus. Bloggerilla olin yrittänyt kirjoittaa myös ensimmäistä blogiani, joka tosin jäi vain muutaman viikon mittaiseksi kokemukseksi kuutisen vuotta sitten. Muistin kuitenkin, että Bloggeria olisi ollut helppo käyttää ja olisin oppinut sen käytön nopeasti. Voi olla, että tämä muistikuva vaikutti turhankin paljon valintaani.
2. Ilmainen
Toinen syy oli hinta tai tarkemmin sen puuttuminen. Bloggerin käyttö on ilmaista. Ymmärrän, että domainit, webhotellit ja kaikki Wordpressin mahdollistamat lisäominaisuudet maksavat, eikä siinä mitään. Maksaisin niistä ihan mielelläni, jos kokisin ne tarpeellisiksi. Blogini on vain niin alussa, että tähän sijoittaminen tuntuu vielä liian aikaiselta. Haluan ensin nähdä, mihin pääsen tämän kanssa ilman painetta siitä, että joka kuukausi tililtäni lähtee jokin tietty summa rahaa.
3. Mainokset
Kolmas syy olivat mainokset. Wordpress.com:ssa eli Wordpressin ilmaisessa versiossa et pysty vaikuttamaan blogiisi tuleviin mainoksiin. Etkä ymmärtääkseni saa niistä edes korvausta. Tietysti nämä lisäominaisuudet ovat ostettavissa blogiisi. Mutta Bloggerissa voit valmiiksi päättää, haluatko blogiisi mainoksia, ja jos niitä haluat, saat niistä ilmeisesti myös korvauksen.
Mitkä ovat omat tarpeeni blogin suhteen?
Omat tarpeeni blogin suhteen eivät ole vielä näin varhaisessa vaiheessa kovinkaan vaativia. Minulle riittää, että voin kirjoittaa ja julkaista kirjoituksiani. Törmäsin yhteen blogiin, jossa sen käyttäjä kertoi vielä monien vuosien jälkeenkin olevansa täysin tyytyväinen Bloggeriin. Hänellä oli samanlaiset tarpeet blogin suhteen kuin minullakin.
Totta kai tarpeeni voivat tulla vielä muuttumaan. Välillä jopa mietin vaihtavani Wordpressiin jonkun ajan kuluttua. Mietin myös, luovutinko Wordpressin suhteen liian helpolla. Olisinko sittenkin voinut oppia käyttämään sitä ja nauttimaan sen kaikista ominaisuuksista?
Bloggerin käyttö: teeman valinta ja ulkoasu
Luotuani Bloggerin ja päästyäni Teema-asetuksiin naurahdin itsekseni. Nyt ymmärsin paremmin, miksi niin monet olivat kehuneet Wordpressin ulkoasun muokkaamismahdollisuuksia. Valmiita teemoja Bloggerissa ei tosiaan ollut kuin muutama ja niiden muokkaaminen oli melko rajallista. Visuaalisuus on toki minulle tärkeää, ja yritin tehdä blogistani itselleni mahdollisimman mieleisen. Se ei ole aivan sitä, mitä olin toivonut, mutta tämä kelpaa minulle.
Ehkä suunnitelmani ulkoasun suhteen ei alun perinkään ollut kovin kunnianhimoinen. Ajattelin alusta asti, ettei blogin ulkonäkö ole tärkeintä, vaan sen sisältö. Kirjoitukseni pystyisi lukemaan ihan hyvin, vaikkei taustakuva olisi juuri sellainen kuin olin toivonut, tai jonkun kohdan fonttia olisin mielelläni halunnut pystyä muuttamaan. Tyydyin siis siihen, mitä oli tarjolla.
Bloggerin käyttö: postauksen kirjoittaminen
Olin suunnitellut ja kirjoittanut valmiiksi ensimmäisen blogipostaukseni tietokoneeni omaan kirjoitusohjelmaan. Tekstissäni oli valmiiksi lihavoinnit, kursivoinnit ja sisennykset, ja olin sen ulkonäköön tyytyväinen. Sitten ajattelin kopioivani tekstini Bloggeriin, ja kuvittelin sen säilyvän muuttumattomana. Huomasin kuitenkin pian, että se oli virhe.
Blogger ei tuntunut ymmärtävän valmiita määritelmiäni ja teksti ei näyttänyt enää hyvältä. Mietin, ettei tämä nyt voi olla näin hankalaa. Päädyin siihen, että menin takaisin tietokoneeni kirjoitusohjelmaan, poistin tekstistä kaikki lihavoinnit ja muut tekemäni muokkaukset, ja sitten kopioin tekstini uudelleen Bloggeriin. Tekstini näytti nyt paremmalta, mutta toki minun piti tehdä siihen kaikki haluamani muokkaukset uudestaan Bloggerissa.
Pidän Bloggerin postauksia hieman kankeana. Tekstin muokkaamismahdollisuuksia on melko rajallisesti ja välillä Blogger ei tunnu päivittävän muutoksiani oikein. Postauksen esikatselu tuntuu myös välillä toimivan, välillä taas ei. Mutta sen sijaan, että keskittyisin näihin ulkoasua koskeviin seikkoihin, päätin keskittyä siihen, että tekstini näyttäisi ainakin melko hyvältä ja että se olisi helposti luettavissa.
Miten toimin jatkossa?
Nyt vain seurailen, miten tämä tulee etenemään. En ole ehkä nähnyt vielä näin varhaisessa vaiheessa kaikkea, mitä Blogger voi bloggaajalleen tarjota. Ehkä Bloggerissa ilmenee vielä jotain hyvinkin hyödyllistä, mitä en tullut aikaisemmin huomanneeksi.
Olen edelleen kiinnostunut Wordpressin tuomista mahdollisuuksista, ja aion pitää ne jatkossakin mielessäni. Oman bloginsa voi kuitenkin siirtää Bloggerista Wordpressiin, jos sen kokee tarpeelliseksi. Ehkä ei vain vielä ole sen aika.
Uskon kuitenkin viihtyväni Bloggerin parissa. Se antaa varmasti mukavan helpon ja yksinkertaisen tavan opetella bloggaamista. Ja kuten aikaisemmin totesin, minulle riittää se, että voin kirjoittaa ja julkaista kirjoituksiani. Blogger riittää minulle siihen tarkoitukseen varmasti hyvin.
Käytätkö sinä bloggailuun Bloggeria vai Wordpressiä?
Vai oletko käyttänyt peräti molempia?

Bloggerissakin auttaa jos osaa vähän HTML-koodia, niitä postauksia täytyy joskus käydä koodisivun puolella muokkaamassa, jos haluaa erityisiä muotoiluja. Itse kirjoitain bloggaukseni suoraan bloggeriin enkä muiden tekstiohjelmien kautta (poikkeuksena jos on jotain pitkien listojen säätämisiä)
VastaaPoistaUlkonäkö on tosiaan aika simppeli näissä, mutta on sopinut minulle hyvin.
Onko sinulla muuten Settingsissa "Allow blog feed" käännetty päälle? laitoin blogisi omalle luentalistalleni, mutta ei tullut päivitystä uusista postauksista...
Nämä HTML-koodit ja koodisivut ovat itselleni niin tuntemattomia, etten ole tohtinut niihin kajota. Tekniikka ei muutenkaan ole vahvin lajini, mutta hyvä tietää, että tekstejä voi sitäkin kautta muokata.
PoistaKiitos luentalistalle pääsystä! Ymmärtääkseni minulla on tuo "allow blog feed", joten kumma, jos se ei toimi. Olen kyllä huomannut, ettei blogger lähetä minulle kaikista kommenteistakaan ilmoitusta sähköpostiin, vaikka olen sen laittanut päälle. Voisikohan kyse olla yksittäisestä tapauksesta? Jos vaikka jatkossa niistä tulisi päivitys?
Itse ainakin ajattelen, että tärkeintä on päästä aloittamaan, jos blogin pitämisestä innostuu, ja silloin on parasta valita sellainen alusta, joka tuntuu helpolta ja tarpeeksi hyvältä. Ilmainen alusta on hyvä paikka aloittaa, että pääsee harjoittelemaan ja löytämään omaa ilmaisuaan, ja monet myös jäävät koska tällainen alusta toimii ihan hyvin myös pitkän päälle. Kunhan on itse tyytyväinen!
VastaaPoistaItse aloitin Wordpressin ilmaisalustalla, koska halusin oppia Wordpressin käyttöä muutenkin. Kävin myös Työväenopiston lyhytkurssin, jonka aikana sivut oli helppo tehdä opettajan ohjeistuksella ja rohkaisemana. Mainokset (jotka eivät Wordpressissä ole omasta mielestäni sen häiritsevämpiä kuin ainaiset evästebannerit) eivät haitanneet, sillä olin päättänyt siirtyä Wordpress.orgiin, mikäli bloggaamisinto ei heti laantuisi. Halusin ensin katsoa, oliko blogin perustaminen vain hetkellinen hauska idea vai juttu, jota haluaisin tehdä pidempään. Voin sanoa, että maksullisten sivujen rakentaminen ja ylläpitäminen itse on antoisaa jos siitä todella on kiinnostunut, mutta vaatii jonkin verran opettelua alkuun.
Visuaalisuus on minullekin tärkeää, ja kuvat ovat tärkeä osa omaa bloggaamistani. Siksi Wordpress - ilmainen tai maksullinen - olivat minulle selvä valinta. Sen lisäksi ilmaisessakin Worpressissa voi asentaa maksuttoman lisäosan, jonka myötä lukijat voivat tilata kirjoitukset uutiskirjeenä. Ainakin minusta on kiva voida tilata mielenkiintoa herättävän blogin artikkelit myös omaan sähköpostiin. Onko Bloggerissa sellaista mahdollisuutta?
Minusta tuntuukin nyt jälkeenpäin, että käytin tähän pohdintaan ehkä turhankin paljon aikaa. Kun tärkeämpää on se mitä sanoitkin, eli aloittaminen. Ehkä sitä vain ajatteli, että blogin siirtäminen myöhemmin on niin työlästä, mutta toisaalta niin kuin sinullakin, haluaisin nähdä ensin, kuinka pitkälle tämä bloggaamisinto vie.
PoistaLyhytkurssi Wordpressin parissa kuulostaa kivalta idealta. Sen kautta olet varmasti saanut hyvän pohjan tekemiseen ja ennen kaikkea apua, mitä ehkä itse sen suhteen kaipaisin. Hyvä kuulla, että olet ollut siihen tyytyväinen ja se on vastannut sinun tarpeitasi blogin suhteen.
En usko, että bloggerista löytyy tuota uutiskirjemahdollisuutta. Ainakin muistaakseni kun näitä vertailin, pidin sitä Wordpressin yksistä hyvistä puolista. Täällä pystyy laittamaan blogeja luentalistalle, mutta en tiedä vielä, onko se ainoa mitä täällä voi siihen liittyen tehdä.