Tarina ihmisestä ja peikosta: Ennen päivänlaskua ei voi

Ennen päivänlaskua ei voi (Tammi, 2000) on Johanna Sinisalon esikoiskirja, joka voitti ilmestymisvuotenaan Finlandia-palkinnon ensimmäisenä fantasiakirjana. Hän on kirjoittanut sen jälkeen useita scifi- ja fantasiakirjoja, ja voittanut uransa aikana muitakin palkintoja. Mutta minkälaisen tarinan hänen ensimmäinen kirjansa kertoi?

Tarina ihmisen ja peikon ystävyydestä

Ennen päivänlaskua ei voi kertoo Mikaelista, menestyneestä freelancer-valokuvaajasta, joka löytää sattumalta kaupunkiin eksyneen peikonpoikasen ja vie sen kotiinsa. Hän huomaa peikon voivan huonosti ja tekee kaikkensa sen pelastamiseksi. Hän ajattelee palauttavansa peikon takaisin luontoon sen tervehdyttyä, mutta kiintyykin syvästi eläimeen. Peikon ja Mikaelin elämät alkavat kietoutua toisiinsa peruuttamattomalla tavalla, joka vain syvenee kirjan edetessä.

”Hänen ja peikon välille solmiutuu maaginen tiivis suhde, joka saattaa vähitellen sijoiltaan koko elämän. Jos hän olikin aluksi kuvitellut voivansa vangita palan villiä luontoa luokseen, joutuu hän pian toteamaan jääneensä itse vangiksi."

- Ennen päivänlaskua ei voi, takakansi

Mikaelin erilaiset miessuhteet ja niiden tuomat sosiaaliset haasteet antavat oman mausteensa tarinaan. Toiset suhteista ovat haluttuja ja toivottuja, toiset taas vain hupia tai jopa pakon sanelemaa. Mikael tutustuu myös alakerran naapurin postimyyntivaimoon, jolla on tarinan tapahtumiin oma vaikutuksensa.

Jokainen kertoo omaa tarinaansa

Se, mikä minua erityisesti kirjassa kiinnosti, oli sen kirjoitustapa. Kirjalla oli selkeä päähenkilö, mutta tarinaa kertoivat eteenpäin muutkin henkilöt vuorollaan. Jokaisen luvun alussa luki, kenen vuoro oli astua kertojan rooliin, mikä teki kerronnasta selkeää. Vaikka kertojavaihdokset olivat paikoitellen hyvinkin nopeita, tarina soljui eteenpäin ja oli mielenkiintoista päästä kiinni eri henkilöiden ajatuksiin ja tunteisiin.

Varsinkin Mikaelin naapurin, filippiiniläisen postimyyntivaimon Palomitan osuus kerronnassa jäi mieleeni. Se tuntui ensin olevan hiukan irrallaan varsinaisesta tarinasta, mutta liittyi siihen kuitenkin merkittävällä tavalla. Olisin mielelläni kuullut, miten hänen tarinansa jatkui siitä, mihin se kirjassa päättyi.

Todentuntua tarinaan kuvitteellisista tietokirjoista ja lehtijutuista

Kirjassa vaihteli varsinaisen kerronnan lisäksi useat kuvitteelliset otteet tietokirjoista ja lehtijutuista sekä muista kirjoista. Osa otteista oli ilmeisesti oikeitakin lainauksia, mutta niitä oli saatettu muunnella tarinaan sopiviksi. Otteet veivät välillä mielenkiintoisella tavalla tarinaa eteenpäin ja varsinkin alussa se loi jännittävän kuvauksen peikosta ja siitä, mitä tästä lähes mystisestä olennosta oikein tiedämmekään.

Tarinan edetessä ja varsinkin kirjan loppupuolella nämä otteet eivät tuntuneet antavan tarinaan enää kovinkaan paljon lisäarvoa. Ne loivat kuitenkin todentuntua kertomukseen ja siihen, että peikkoja olisi oikeasti olemassa. Leikittely toden ja tarun välillä oli onnistunutta ja ajatuksia herättävää. Mitä jos peikkoja olisikin oikeasti olemassa?

Ihmisen osa luontoa: pelastus ja hallinta?

Ennen päivänlaskua ei voi kertoo ennen kaikkea ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta. Miten meillä tuntuu olevan halu sekä pelastaa että samaan aikaan myös hallita sitä?

Ymmärsin hyvin Mikaelin halun pelastaa peikon ja hänen toiveensa sen paranemisesta. Se on varmaan jotain meidän luonteeseemme kuuluvaa: haluamme auttaa heikommassa asemassa olevaa. Mutta emme tietenkään voi vain ottaa luontokappaletta ja sulkea sitä kaupungin kerrostaloon, ja toivoa, että se sopeutuisi sinne. Se olisi eläimen luonnon vastaista, varsinkin, kun kyse on luontoon kuuluvasta villieläimestä.

Kirja Ennen päivälaskua ei voi esillä kirjahyllyssä.

Mikaelin homoseksuaalisissa suhteissa tuntui monesti olevan kyse hallinnasta ja jopa vallasta, tietysti myös halusta ja himosta. Mutta onko halu hallita myös vain osa meidän luontoamme? Haluaisin ajatella, ettei näin ole. Kaiken ei ole aina pakko olla omassa hallinnassamme, eikä asia monesti olekaan edes niin. Mutta voiko halu hallita olla niin luontaista meille, ettemme edes itse huomaa sitä?

Ihmissuhteitaan Mikael olisi varmaan halunnutkin osata hallita. Mutta peikkoa hän sen sijaan tuntui kunnioittavan. En ajatellut, että Mikael olisi varsinaisesti halunnut hallita sitä, vaikka kirjassa siihen viittaavia tekoja olikin. Hän ehkä jopa arvosti peikkoa enemmän kuin muita ihmisiä. Jos autat toista ihmistä, eläintä tai luontoa ylipäätään, eihän se automaattisesti tarkoita, että haluaisit sen jälkeen jotenkin hallita sitä?

Mitä haluamme ja mitä valitsemme

Kirjan loppuratkaisu on jäänyt myös pitkäksi aikaa mieleeni. Sitä en toki tässä paljasta, mutta se herätti paljon ajatuksia ihmisestä, meidän luontosuhteestamme ja meidän tekemistä valinnoistamme. Olisinko itse päätynyt samaan ratkaisuun kuin päähenkilö Mikael? Ja mitä hänelle sen jälkeen tapahtui?

Ehkä emme olekaan niin erillään luonnosta kuin voisi kuvitella. Vaikka asuisimme kaupungissa, meille luontaisia haluja meistä ei voi poistaa. Voimme tietysti hallita niitä ja päättää, toimimmeko niiden mukaan vai emme. Kyse on loppujen lopuksi meidän omasta valinnastamme. Mitä valitsemme ja mitä olemme valmiit sen eteen tekemään?

Ennen päivänlaskua ei voi oli minusta vaikuttava ja hyvin onnistunut teos. Se jäi pitkäksi aikaa mieleeni ja tulen varmasti palaamaan sen pariin joskus myöhemmin uudelleen.

Pidin myös siitä, että kirjan eri osien nimissä oli käytetty otteita Päivänsäde ja menninkäinen -kappaleesta. Ne tuntuivat sopivan tarinaan ja kuvailevan hyvin sen eri vaiheita. Yksi kappaleen säkeistähän päätyi myös kirjan nimeksi asti.

Oletko lukenut Ennen päivänlaskua ei voi?
Piditkö kirjasta?