Tekstit

Näytetään tunnisteella some merkityt tekstit.

Kunhan voin kirjoittaa, en tarvitse muuta

Kuva
Kun elämä näytti minulle synkän puolensa, turvauduin kirjoittamiseen. ”Kunhan voin kirjoittaa, en tarvitse muuta”, ajattelin tuolloin. Fantasiamaailman juonikoukeroiden ja vähänkin kummallisten hahmojen luominen oli kuin mystinen voima, joka kannatteli minua tämän mustan ajan ylitse. Sitten näin valoisuutta. Kirjoittamisen jatkuessa blogin aloittaminen tuntui kutkuttavalta tavalta jakaa ajatuksiani ja kokemuksiani kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta – ennen kaikkea mahdollisuutena johonkin uuteen ja mielenkiintoiseen. Ja näin kävikin. Mutta välillä murehdin, viekö tämä liikaa aikaa tarinoilta, jotka vain odottavat mielessäni paperille pääsyä? Kirjailijana nykypäivänä? Kirjailijana oleminen on varmasti ollut hyvin erilaista aikana, jolloin internet oli vasta uusi tuttavuus eikä blogeista tai somesta ollut tietoakaan. Silloin ymmärtääkseni riitti vain se, että kirjoitti hyvin ja löysi sopivan kustantajan kirjoituksilleen. Mutta entä tänä päivänä? On Facebook, Bookstagram, Booktok ja muu...

Onko some tarpeellinen blogille?

Kuva
Tarvitseeko bloggaamisen lisäksi Facebookia, Instagramia tai Tiktokia? Jotain sosiaalista mediaa kun niin usein tunnutaan suositeltavan blogin lisäksi. Mutta onko some oikeasti hyödyllinen bloggaamisen kannalta? Entä somen tuomat haittapuolet? Tuttu ja turvallinen Facebook Käytin Facebookia nuoruudessani ahkerasti. Päivitin sinne turhia ajatuksenjuoksujani, lisäilin kuvia lähinnä itsestäni sekä kommentoin ja tykkäsin ystävieni päivityksistä. Lopulta päivitin Facebookiani enää vain harvakseltaan ja vähitellen lopetin sen käytön. Monesti mietin jopa koko profiilini poistamista. Mutta siellä se edelleen on. Viimeisin päivitys taitaa tosin olla jostain ehkä neljän vuoden takaa. Facebookin aktiivisen käytön lopetettuani en ole juurikaan kaivannut sitä. En ole enää kiinnostunut jakamaan sinne tietojani omasta elämästäni tai kuvia itsestäni. Ajatus siitä tuntuu tällä hetkellä minusta hieman teennäiseltä ja jotenkin myös, no, itsekeskeiseltä. Ymmärrän kuitenkin, jos joku haluaa sitä käyttää. O...