Huono suomi vai sittenkin vain murre
Suomen kielemme on rikas ja omaa erilaisia murteita ja niiden yhdistelmiä, joita itsekin sekoitan puheessani huomaamattani. Ja vaikka suomalainen olenkin, joskus minua on luultu puheeni perusteella ulkomaalaiseksi.
Helposti tarttuvat murteet
Olen kotoisin Kuusamosta ja puheestani voi huomata pohojoisia piirteitä. Harmikseni minulle kerrottiin jo ala-asteella, että Kuusamon oma murre on tyystin kadonnut. Opettajani mukaan enää vain harvat puhuivat sitä, ja hekin olivat pitkälti jo vanhainkodin asukkaita. En osaa arvioida, mitä murretta tarkalleen puhuin asuessani vielä Kuusamossa, mutta uskon sen ainakin hyvin läheisesti muistuttavan Oulun murretta. Se kuulostaa ainakin omaan korvaani kaikista kotoisimmalta.
Muiden alueiden murteet tarttuvat minuun liiankin helposti. Asuessani Varsinais-Suomessa jo yli kymmenettä vuotta en voi välttyä kuulemasta ja itsekin käyttämästä sen murteen sanoja, esimerkiksi sanaa kui. Se ei ole mielestäni erityisen kaunis sana, ja yritän aina muistaa korvata sen sanoilla kuinka tai miten. Mutta joistain sanoista tuntuu vain olevan niin hankala päästä eroon, kun ne on kerran oppinut ja niitä kuulee ympärillään jatkuvasti.
 |
| Murteet voivat olla eri puolella Suomea tyystin erilaisia, ja oma puheeni taitaa olla sekoitusta kahdesta eri murteesta. |
Matkaillessani kotiseudullani tuttu murre tarttuu minuun kuitenkin pian takaisin. Puhun palatessani kuulemma vahvaa pohojosen murretta, joka hiipuu valitettavasti vähitellen pois viettäessäni aikaa jälleen kotonani. Ilmeisesti puhun tälläkin hetkellä jotain näiden kahden murteen sekoitusta.
Hankala suomen kieli?
Jostain syystä pidän aksenteista, joilla ulkomaalaistaustaiset puhuvat suomea. Siinä on jotain niin tuttua, mutta samalla siihen yhdistyy jotain hyvin erilaista, varsinkin sanojen painotuksissa. Suomen kieli ei varmasti ole helpoimmasta päästä oppia, mutta mielestäni on hyvä, että sitä kuitenkin opetetaan.
Parhaimmillaan sitä oppii jotain omastakin kielestä. Ulkomaalainen tuttavani valitteli joskus sitä, kun hänelle opetettiin suomenkieliset numerot kirjakielen mukaan, kaksikymmentä, kolmekymmentä, mutta kaupan kassalla hän kuulee vain sanat kakskyt, kolkyt. En ollut edes ajatellut asiaa, vaikka olen itsekin kaupan kassalla joskus työskennellyt. Mutta näinhän sen kuulee monesti sanottavan.
Minua luullaan ulkomaalaiseksi
Kun muutin Varsinais-Suomeen, pohjoisen murre oli vielä puheessani vahva. Se sai osakseen ihmettelyä ja jopa huvittuneisuutta, mutta yleisesti ottaen ihmiset olivat siitä kiinnostuneita. Usein olen saanut kuulla puheeni kuulostavan eloisalta ja puhettani on pidetty jopa laulavana.
En ole voinut silti välttyä siltä, että minua luullaan ilmeisesti juurikin puheeni perusteella ulkomaalaiseksi. Tässä esimerkkinä käymäni keskustelu työskennellessäni nuorempana kaupan kassalla. Asiakkaana oli vanhempi nainen, jonka kanssa jutustelimme jotain, ennen kuin keskustelu jatkui näin:
”Se tekis kolomekymmentäkolome euroa.”
”Mistä se sinä oot kotoisin, kun puhut noin huonoa suomea?”
Naurahdan hieman ja vastaan asiakkaalle olevani vain pohjoisesta kotoisin, ja että murteeni saattaa sen takia kuulostaa erilaiselta. Nainen kaivelee korttiaan pussukastaan ja maksettuaan ostokset hän tokaisee:
”Mitenkä hyvin oot viihtynyt täällä Suomessa?”
Yritän uudelleen selittää naiselle olevani suomalainen työkaverini pidätellessä nauruaan vieressä. Keskustelu ja naisen erehdys eivät haitanneet minua ollenkaan, olen nauranut jutulle monesti jälkikäteen. Ehkä murre ei täällä etelässä vain ole niin tuttu, sillä minua on useinkin jostain syystä luultu täällä ulkomaalaiseksi.
Toinen esimerkki. Olin ystäväni luona vierailemassa Joensuussa ja kävimme illalla ravintolassa. Jossain kohtaa iltaa päädyin juttelemaan erään naisen kanssa, ja jonkin aikaa juteltuamme keskustelu jatkui kutakuinkin näin:
”Ootsä venäläinen?”
”En oo ku suomalainen.”
”No mut sä kuitenkin osaat puhua venäjää?”
”En mä kyl osaa puhua.”
”Ootsä varma?”
Voin sanoa naisen puolustukseksi sen, että emme kumpikaan olleet keskustelun aikana enää aivan selvin päin. Silti hänen oletuksensa huvitti minua. Ja kyllä, olen edelleen varma, etten osaa puhua venäjää. Vaikka voisi kieltämättä hauska osatakin.
Minua ei haittaa, vaikka minua luultaisiinkin ulkomaalaiseksi, usein juurikin venäläiseksi. Enemmänkin se vain ihmetyttää minua. Joskus joku ehdotti, että se voisi johtua tummista hiuksistani.
Minulla on itse asiassa metsäsaamelaiset sukujuuret, jotka ovat selvinneet minulle vasta muutama vuosi sitten. En usko sen kuitenkaan näkyvän minusta millään tavalla päälle päin tai kuuluvan puheessani. Tai sitten en osaa arvioida itseäni tarpeeksi objektiivisesti.
Mikael Agricolan ja suomen kielen päivä
”Nyt viimein, vaikka näissä kansoisa ovat moninaiset kielet eli puheen tavat, niin, että kuki näistä maakunnist jotakin murtaa toisen maankielistä, kuitenkin että tämä koko hiippakunta Suomen maaksi kutsutaan, joka ompi niinkuin muiden äitei.”
- ote Uuden testamentin suomenkielisestä alkupuheesta, jonka Agricola on ilmeisesti itse kirjoittanut.
Rikkaasta kielestämme huolimatta tärkeintä varmaan on, että tulemme ymmärretyiksi ja ymmärrämme, mitä muut meille sanovat. Kirjakieli on tärkeä osa kulttuuriamme ja se luo meille yhteisen pohjan, johon kielemme nojaa. Sitä voi käyttää kirjaimellisen tarkasti tai leikkisästi muunnellen ja murtaen. Ja väliäkö sillä, vaikka joku luulisi jostain syystä ulkomaalaiseksikin. Kunhan suomen kieltä kuitenkin käyttää.
Hyvää suomen kielen päivää lukija!
Pidätkö jostain tietystä murteesta tai onko jokin murre sinulle erityisen tärkeä?
Tykkäätkö lukea enemmän kirjakielellä kirjoitettua vai puhekielellistä tekstiä?
Kommentit
Lähetä kommentti
Kirjoita kommentti! Lukisin mielelläni ajatuksistasi.