Kirjailijan rikostuomio: David Eddings

Haittaisiko sinua, jos saisit tietää kesken lukemisen, että kirjan kirjoittaja on tuomittu rikollinen? Vaikuttaisiko se jollain tavalla lukukokemukseesi tai jättäisitkö jonkin kirjan peräti kokonaan lukematta sen takia?

Fantasiaseikkailu: Belgarionin taru

Olin jo aivan unohtanut tämän kirjasarjan, kunnes se sattumalta tuli minua vastaan kirjaston hyllyssä. Ajattelin, että olisi viimein aika perehtyä siihen. Luin ensimmäisen osan Kiven vartija (Karisto, 2003) jo viime syksynä, ja olin pitänyt tarinaa viihdyttävänä ja mukaansatempaavana. Nappasin tällä kerta mukaani kirjasarja toisen ja kolmannen osan.

Kyseessä on kirjasarja nimeltä Belgarionin taru, joka on kaiken kaikkiaan viisiosainen. Kirjasarjassa seurataan nuoren Garionin matkaa tutusta ja turvallisesta maatilasta kohti suurempaa seikkailua niin miekkoineen, velhoineen kuin erilaisine taikaolentoineen. Mikään ei ole enää niin kuin ennen, tai siltä ainakin Garionista tuntuu. Uhkaavan sodan lisäksi hän joutuu kohtamaan uusia ja merkittäviä puolia niin maailmasta, läheisistään kuin itsestäänkin.

David Eddings: Belgarionin taru 2: Ennustusten aika ja
Belgarionin taru 3: Velhojen taistelu

Kirjasarjan on kirjoittanut David Eddings. Yleensä luen kirjailijasta lisätietoja vasta kirjan tai tässä tapauksessa kirjasarjan lukemisen jälkeen, mutta jostain syystä en tätä lukiessani malttanut olla ottamatta hänestä selvää. Eddings kertoo kirjoittaneensa kirjojaan yhdessä vaimonsa kanssa, ja pidin tätä alkuun jopa hellyyttävänä. Mutta sitten sain tietooni heistä enemmän, kuin olisin ehkä halunnut tietää.

Eddingsien rikostuomio

David Eddings (1931-2009, Yhdysvallat) työskenteli armeijan ja teollisuuden parissa, ennen kuin sai työpaikan collegessa englanninkielisen kirjallisuuden apulaisprofessorina. Uuden työnsä kautta hän tutustui Judith Lee Schalliin, josta tuli myöhemmin hänen vaimonsa vuonna 1962.

Eddingsit adoptoivat neljä vuotta myöhemmin vuonna 1966 pienen poikavauvan ja kaksi vuotta sen jälkeen tyttövauvan. Vuonna 1970 avioparia syytettiin kuitenkin heidän poikansa laiminlyönnistä ja pahoinpitelystä. Poikaa oli pidetty jopa häkissä pariskunnan kellarissa. Eddingsit myönsivät tekonsa ja molemmat lapset otettiin heiltä huostaan. Eddingsit istuivat vankilassa vuoden tekojensa seurauksena.

David Eddings menetti ymmärrettävästi tuomion myötä virkansa collegessa. Lähdön syyksi julkisuuteen kerrottiin tuolloin olleen kyse vain palkkoihin liittyvästä riidasta. Vankilasta vapauduttuaan Eddingsit muuttivat toiseen kaupunkiin ja Judith vaihtoi nimensä Leigh Eddingsiksi. Vasta useita vuosia heidän kuolemansa jälkeen heidän tekonsa tulivat suuremman yleisön tietoisuuteen.

Ura kirjailijana

David Eddings kirjoitti ensimmäisen kirjansa ollessaan vankilassa, mutta kirja ei nauttinut suurta suosiota. Vankilasta vapautumisen jälkeen Eddings alkoi luoda J. R. R. Tolkienin innoittamana omaa fantasiaseikkailuaan. Eddings on kertonut hänen vaimonsa olleen osallisena kaikissa hänen kirjoitustöissään, mutta kustannustoimittaja ei ollut kuulemma suostunut siihen, että kirjan kannessa olisi ollut kaksi nimeä.

Eddings kirjoitti ymmärtääkseni fantasiatarinansa ensin kokonaan yhdeksi suureksi teokseksi. Hän oli ajatellut sen julkaistavan trilogiana, kuten J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrastakin. Kustantaja ei kuitenkaan ollut suostunut tähän, vaan kirja päädyttiin julkaisemaan viisosaisena sarjana vuosina 1982-1984. Belgarionin tarun jälkeen Eddings on kirjoittanut vaimonsa kanssa vielä muutaman muunkin fantasiasarjan.

Rikostuomion vaikutus lukemiseen

Rikostuomiosta oli siis yli kymmenen vuotta aikaa, ennen kuin Eddingsin ensimmäinen fantasiakirjasarja julkaistiin. Hän oli tuolloin noin 50-vuotias. Koska Eddingsien rikostuomiota piiloteltiin heidän kuolemaansa asti, ja vielä vuosia sen jälkeenkin, heistä tuskin löytyy minkäänlaista tietoa, miten he olisivat asiaa itse halunneet kommentoida.

Ymmärrän, että rikoksesta on kulunut paljon aikaa ja molemmat ovat siitä tuomionsa suorittaneet, mutta silti lukiessani heidän rikoksestaan, tunsin oloni epämukavaksi. Lapsiin kohdistuvaa kaltoinkohtelua tai väkivaltaa on vain niin vaikea sietää. Mietin jopa kesken kirjaa lukiessani, että mitä ihmettä hän oli oikein päässään silloin ajatellut.

Kirjan lukemisen jatkaminen tuntui kieltämättä ristiriitaiselta. Yleensä luen kirjailijasta tietoja vasta kirjan luettuani ja melkein harmittelin, että olin tämän kohdalla toiminut toisin. Mutta tarvitseeko tämän olla häiritsevää? Annanko vain liikaa vaikutusta vanhalle rikokselle, ja sen jo vuosia sitten kuolleelle tekijälle?

Olenko liian tuomitsevia?

Kirjasarjaa on tähän asti ollut viihdyttävää ja paikoitellen jopa hauskaa lukea. En voi kieltää, etteikö minua kiinnostaisi, miten sen tarina tulee lopulta päättymään. Pitkän pohdinnan jälkeen mietinkin, miksen voisi lukea kirjasarjaa loppuun? Enkö vain voisi erottaa kirjailijaa yksittäiseksi omaksi henkilökseen ja keskittyä pelkästään hänen saavutukseensa kirjailijana?

Tuntuu, että varsinkin nykyaikana halutaan kovin helposti ajatella, että lukemalla tai tekemällä jotain ”tuetaan” jotain toista toimintaa. Aivan kuin yhden kirjan lukeminen tukisi jotain tiettyä ryhmittymää tai ajatusmaailmaa, vaikka sen kirjailijalla olisikin siihen viittaavia vahvoja mielipiteitä. Milloin erotamme kirjailijan hänen teoksistaan? Ovatko kirjailijat aina vain kirjailijoita vai onko heillä oma yksityinen elämänsä, joka ei edes kuulu meille muille?

Stephen King on myöntänyt käyttäneensä nuoruudessaan paljon alkoholia ja huumeita, ja jopa kirjoittaneensa kirjan vahvojen kipulääkkeiden vaikutuksen alaisena. En silti koe, että mitenkään ”tukisin” huumeidenkäyttöä, vaikka hänen kirjoittamistaan kirjoista pidänkin. Silti tämä tuntuu erilaiselta. Lasten kaltoinkohtelu on niin paljon vakavampi rikos, etten tahdo päästä siitä mielessäni yli. Voinko enää lukea Eddingsin kirjoja ”hyvällä mielellä”?

Vai olenko vain liian pikkumainen? Eihän se minulle kuulu, mitä kirjailijat tekevät vapaa-ajallaan. Tai mitä he ylipäätään ovat tehneet nuoruudessaan. Eddingsien rikoksesta oli kuitenkin yli kymmenen vuotta aikaa ennen kirjojen julkaisemista. Paljon on voinut muuttua sillä välillä. Eddingsit eivät adoptoineet eivätkä hankkineet omia lapsia enää rikostuomionsa jälkeen. Ehkä he katuivat omia tekojaan ja olivat niistä jopa pahoillaan? Sitä emme saa varmuudella koskaan tietää.

Elämässä ei voi välttyä virheiltä, vaikka osa niistä olisikin tahattomia ja osa tahallisia. Mutta mikä tärkeintä, niitä voi katua. Virheistään voi parhaimmillaan myös ottaa oppia ja toimia sen jälkeen paremmin. Jokaisella meistä on mahdollisuus parantaa tapansa ja siihen tulisi aina pyrkiä. Tai näin haluaisin ainakin ajatella ihmisten tekevän.

Luetko kirjoja, joiden kirjailijoilla tiedät olevan rikostaustaa?

Vaikuttaa tieto kirjailijan rikostaustasta lukemiseesi?