Keväthaikeutta ja runoilta Villissä

Kevät tuntuu olevan muutoksen aikaa. En tiedä, johtuuko se vain ympäröivän luonnon heräämisestä talven jäljiltä, vai onko kyse jostain muusta. Ehkä jokin pitkään sisälläni talvehtinut alkaa vähitellen nostaa päätään. Mitä se sitten onkaan. Keväisin koen usein olevani hieman haikea.

Kirjoittaminen ja lukeminen miltei tyrehtyvät

Tämä haikeus tuntuu hiipivän kirjoittamiseenkin. En koe tyhjän paperin kauhua, mutta tekstini etenevät jotenkin verkalleen ja epäröinnin määrä kasvaa sitä mukaa. Kirjoitan ja luen kirjoittamaani läpi uudestaan ja uudestaan. Aina löytyy jotain korjattavaa, johon ei kuitenkaan halua siinä hetkessä tarttua. Välillä mietin, tuleeko mistään koskaan valmista.

Lukemisessa koen samankaltaista haikeutta. Joko kirjat eivät tunnu innostavilta tai sitten hyvääkin tekstiä tulee jotenkin vaivalloisesti luettua. Välillä jopa unohdan, mitä kirjassa oli aikaisemmin tapahtunut. Silloin päädyn selailemaan kirjaa taaksepäin ja yritän painaa mieleeni kaikki käänteet ja useat henkilöhahmot. Välillä se onnistuu paremmin, välillä huonommin.

Aurinkoinen ilma houkutteli lähtemään Kulttuuritalo Villiin.

Lukemiseen haluaisin vain uppoutua niin, että kaikki muu katoaisi ympäriltäni. Se ei aina vain tahdo onnistua. Yksikin sana voi saada aikaan ajatuksen, jota jään huomaamattani pohtimaan. Kirja jää auki eteeni ja katse tuijottaa tyhjänä ulos ikkunasta. Jossain kohtaa heräilen irti ajatuksistani, ja yritän palata takaisin kirjan pariin. Saatan vielä hetken selailla sivua ajatuksissani, kunnes jossain kohtaa saan tekstistä lopulta kiinni.

Lukutottumukseni on myös mennyt muuttumaan. Ennen luin kirjaa mielelläni iltaisin ja ennen nukkumaan menoa, nyt se ei tule enää mieleenikään. Iltaisin saatan vielä joskus harvoin lukea, mutta vuoteeseen kirjaa en enää ota. Sen sijaan siitä on tullut tuttu seuralainen aamukahvini kanssa, mitä ei olekaan ennen tapahtunut. Nyt aamu ei tahdo alkaa ilman kirjaa ja kahvia.

Runoja Kulttuuritalo Villissä

Olin kuuntelemassa torstaina 7.5.2026 Open mic -runoiltaa Salon Kulttuuritalo Villissä. Illan oli järjestänyt Pro Rantakivet ry yhdessä Salon kulttuuritoimen kanssa. On hienoa, että kaupunki haluaa tukea tämänkaltaista sanojen taidetta. Viime syksynä olin samojen tahojen järjestämässä Sanojen Salo -tapahtumaviikolla, jossa runojen ja musiikin yhdistäminen oli ollut varsin vaikuttava kokemus.

Heli Santavirta ja Juha Väisänen esiintyivät Kulttuuritalo Villissä Open mic -runoillassa.

Illan aloitti salolainen Heli Santavirta. Hän on pitkän linjan tekijä, jolta runoja löytyy jopa 40 ja 50 vuoden takaa. Osa esitetyistä runoista oli toki tuoreempia. Runot käsittelivät haikeasti aikaa ja luonto oli olennaisena osana monessa niissä. Mieleenpainuvin runo kertoi ajan kulumisesta ja maailman avautumisesta kengän kautta.

Turusta kotoisin oleva Juha Väisänen oli illan toinen esiintyjä. Hänen runonsa olivat runsassanaisia ja nopeatempoisia, ja aiheeltaan ne käsittelivät erityisesti yhteiskuntaa. Runot eivät olleet suinkaan vakavia, vaan rennon humoristisia, ja nauroin muutamille hänen osuville sanavalinnoilleen. Yksi runoista kertoi siitä, miten me kaikki vihaamme lokkeja, mutta samaan aikaan olemme aivan yhtä samanlaisia kuin ne.

Lisää runoja syksyllä

Open mic -runoilta järjestettiin jo kolmatta kertaa, vaikka tämä oli minulle ensimmäinen. Ensi syksyllä olisi onneksi luvassa lisää. Esiintyvien runoilijoiden jälkeen oli lyhyt tauko, jonka jälkeen kenellä vain oli mahdollisuus päästä esittämään omia runojaan. Niitä en valitettavasti ehtinyt sillä kertaa jäädä kuuntelemaan. Mutta ehdottomasti olisin tulossa syksyllä uudestaan.

Ennen varsinaista runoiltaa järjestettiin kuulemma runojen kirjoittamispaja, jonka tuotoksia jotkut epäilemättä myöhemmin esittivät. Ajatus on kieltämättä hauska, mutta en voisi itse kuvitella tekeväni samaa. Kirjoitan omia runojani mieluummin yksin. Mutta ymmärrän, jos joku tästä yhteisöllisyydestä nauttii. Ehkä joskus rohkaistun sitä kokeilemaan.

Astuttuani ulos Villistä auringonpaisteeseen haikeus tuntui jo miltei hävinneen. Mielenkiintoinen ja hauska runoilta oli saanut mieleeni heräämään useita ajatuksia, ja koin olevani jopa inspiroitunut. Ehkäpä kirjoitan runon kotiin päästyäni. Keväthaikeus tuntui viimein väistyvän tieltäni. Vielä kun löytäisi jotain hyvää luettavaa.

Koetko keväisin jonkinlaista haikeutta?

Haetko inspiraatiota omaan tekemiseesi muiden taiteesta tai esiintymisestä?