Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2026.

Klassikkohaaste 23: Tohtori Jekyll ja herra Hyde

Kuva
Sumuisia katuja 1800-luvun Lontoossa, salaperäinen ovi ja sen vastenmielisyyttä huokuva pienikokoinen asukas. Olin odottanut turhan pitkään kirjan Tohtori Jekyll ja herra Hyde (Otava, 2007) lukemista. Klassikkohaasteen 23 myötä siihen avautui loistava mahdollisuus. Yllättävä alku vie mukanaan Miten kerrassaan kiehtova ja mielenkiintoinen alku kirjassa oli! Olin jostain syystä kuvitellut, että tarinaa kertoisi nimenomaan tohtori Jekyll, tai edes herra Hyde, mutta näin ei suinkaan ollut. Herra Utterson on viileä ja niukkasanainen lakimies, joka kaikessa vakavuudessaan on kuitenkin auttavainen ja kirjankin mukaan rakastettava. Ja toki myös tohtori Jekyllin hyvä ystävä. Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja herra Hyde Tarina alkaa herra Uttersonin ja hänen toisen ystävänsä, herra Enfieldin, perinteeksi käyneestä sunnuntaikävelystä 1800-luvun Lontoon sumuisilla kaduilla. Sattumalta he törmäävät salaperäiseen oveen ( Salaperäinen ovi oli muuten ensimmäisen suomennoksen nimi vuodelta 1...

Kesä vailla suunnitelmia: miten kävi?

Kuva
Kesäni piti olla vailla suunnitelmia. Mennä virran tai tuulen vietävänä ja katsoa, minne sitä sitten viimein laskeutuu. Välillä toki näinkin kävi, mutta enemmänkin vain kirjojen osalta. Kesä vailla suunnitelmia oli ehkä kauniimpi ajatuksena kuin mitä sitten todellisuudessa kävikään. Kun julkaisin postauksen, olin jo seuraavana päivänä syynäämässä läpi Varsinais-Suomen kulttuuritapahtumia. Monia vaihtoehtoja ponnahti silmiini, ja niin suunnitelmani alkoi kehkeytyä. Kirjoja, kulttuuria ja sohvalla loikoilua Päädyin tutkailemaan harrasteajoneuvoja Salon torille ja toisena päivänä kävin ihastelemassa valokuvataidetta Taidemuseo   Veturitallissa . Finncon tuli kahlattua myös läpi Turussa asti , ja sitä seuraavat päivät vietin sateen ropistessa ikkunaan sohvalla vain loikoillen. Mutta lukemista, sitä en juurikaan suunnitellut etukäteen. Lukulistaltani löytyy muutamiakin kirjoja, joita odottelen vapautuviksi kirjastosta. Olen luottanut tähän mennessä lähinnä onneeni, vaikka olen tietoin...

Sujahdus spefi-maailmaan: Finncon 2026

Kuva
Finncon on spekulatiiviseen fiktioon eli scifi-, fantasia- ja kauhugenreihin painottuva kulttuuritapahtuma, joka järjestettiin tänä vuonna peräti 40. kerran. Tapahtuma on tuttuun tapaansa ollut kiertävä, joten onnekseni sen tapahtumapaikaksi valikoitui tänä vuonna Turku. Tapahtumaan kuului kattava määrä erilaisia luentoja kirjoista, kirjoittamisesta, elokuvista, peleistä ja sarjakuvista peräti Wagnerin fantasiaoopperoihin asti. Kirjailijat kertoivat kokemuksistaan ja jakoivat nimikirjoituksiaan. Lukuisilla myyntipisteillä oli kauniita kuvia ja koristeita, taidetta ja jopa hiukkasen historiaakin. Lautapelejä esiteltiin yhdessä kerroksessa ja ulkona oli mahdollisuus päästä kuviin Darth Vaderin kanssa. Olen käynyt Finnconissa viimeksi yli kymmenen vuotta sitten, joten mukavaa nähdä, mihin tapahtuma on tässä välissä ehtinyt kehittyä. Tässä esittelen kuvasarjana lauantaipäivän 11.7.2026 . Tervetuloa mukaan spefi-maailmaan! Kuvassa myyntipisteitä alakerrasta. Tilaa näytti tuossa hetkessä ...