Sanoja elämän sivuilla

Suomalaista mytologiaa fantasian keinoin yhdistettynä 1400-luvun Suomen historiaan. Mikko Kamulan kirjoittamassa Metsän kansa -kirjasarjan toisessa osassa Iso härkä (Gummerus, 2018) Rautaparran perheen tarina jatkuu suoraan siitä, mihin ensimmäisessä osassa Ikimetsien sydänmailla (Gummerus, 2017) jäätiin. Piinaavat painajaiset uhkaavat perhettä Rautaparran perheen päivät täyttyvät vuodenkierron mukaan tehtävillä raskailla töillä, eikä haasteilta voida välttyä tälläkään kertaa. Nimismiehen määräämät valtavat verot painavat perheen isän Jukon ja muiden mieltä, ja hänen vaimonsa Mateli päätyy epätoivoisiin toimiin niiden kattamiseksi. Lapsista Heiska kaipaa ensirakkauttaan Kultaa, ja Varpulla on omat murheensa. Lisäksi perheen nuorinta Tenhoa piinaavat painajaiset valtavasta härästä, joka talloo ihmisiä ja jopa kokonaisia taloja allensa. ”Hädissään Tenho repi tuluspussiaan molemmin käsin, mutta se pysyi tiukasti kiinni. Sitten härkä painoi sarvensa hänen rintaansa vasten. Tenhon tuska...

Aikaisemmassa postauksessani pohdin ajankäyttöä ja eritoten kirjoittamiseen jäävää aikaa . Sain tähän liittyvän hyvän kysymyksen lähipiiristäni: Eikö bloggaaminen sitten vie aikaa muulta kirjoittamiseltani? Se oli hyvä kysymys. Muu kirjoittaminen tarkoittaa minulle lähinnä tarinoita, novelleja, runoja… luovaa ja vapaata seikkailua sekä synkkienkin tuntojen purkamista. Riittääkö minulla aikaa siihen sitten tarpeeksi? Kirjoittamishaaveita ja -paineita Totta kai on tilanteita, joissa haaveilen kirjoittavani enemmän. Haaveilen siitä, että minulla olisi romaani, ja vaikka toinenkin, vähintään yksi novellikokoelma ja peräti pari runokokoelmaakin. Nämä nojailisivat sitten mukavasti valmiina ja julkaistuina kappaleina kirjahyllyssäni toisiinsa. Mutta näiden kirjoittaminen ja valmiiksi saattaminen vaatii työtä, työtä ja kertakaikkisen vakavaa työtä. Ja tietysti myös sitä aikaa. Bloggaaminen on taas minulle sitä ”kevyempää” kirjoittamista. En silti kirjoita mitä sattuu, ainakaan omasta mielestä...

Kun elämä näytti minulle synkän puolensa, turvauduin kirjoittamiseen. ”Kunhan voin kirjoittaa, en tarvitse muuta”, ajattelin tuolloin. Fantasiamaailman juonikoukeroiden ja vähänkin kummallisten hahmojen luominen oli kuin mystinen voima, joka kannatteli minua tämän mustan ajan ylitse. Sitten näin valoisuutta. Kirjoittamisen jatkuessa blogin aloittaminen tuntui kutkuttavalta tavalta jakaa ajatuksiani ja kokemuksiani kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta – ennen kaikkea mahdollisuutena johonkin uuteen ja mielenkiintoiseen. Ja näin kävikin. Mutta välillä murehdin, viekö tämä liikaa aikaa tarinoilta, jotka vain odottavat mielessäni paperille pääsyä? Kirjailijana nykypäivänä? Kirjailijana oleminen on varmasti ollut hyvin erilaista aikana, jolloin internet oli vasta uusi tuttavuus eikä blogeista tai somesta ollut tietoakaan. Silloin ymmärtääkseni riitti vain se, että kirjoitti hyvin ja löysi sopivan kustantajan kirjoituksilleen. Mutta entä tänä päivänä? On Facebook, Bookstagram, Booktok ja muu...