Kunhan voin kirjoittaa, en tarvitse muuta

Kun elämä näytti minulle synkän puolensa, turvauduin kirjoittamiseen. ”Kunhan voin kirjoittaa, en tarvitse muuta”, ajattelin tuolloin. Fantasiamaailman juonikoukeroiden ja vähänkin kummallisten hahmojen luominen oli kuin mystinen voima, joka kannatteli minua tämän mustan ajan ylitse.

Sitten näin valoisuutta. Kirjoittamisen jatkuessa blogin aloittaminen tuntui kutkuttavalta tavalta jakaa ajatuksiani ja kokemuksiani kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta – ennen kaikkea mahdollisuutena johonkin uuteen ja mielenkiintoiseen. Ja näin kävikin. Mutta välillä murehdin, viekö tämä liikaa aikaa tarinoilta, jotka vain odottavat mielessäni paperille pääsyä?

Kirjailijana nykypäivänä?

Kirjailijana oleminen on varmasti ollut hyvin erilaista aikana, jolloin internet oli vasta uusi tuttavuus eikä blogeista tai somesta ollut tietoakaan. Silloin ymmärtääkseni riitti vain se, että kirjoitti hyvin ja löysi sopivan kustantajan kirjoituksilleen.

Mutta entä tänä päivänä? On Facebook, Bookstagram, Booktok ja muut. Kustantajan harteilla ei ole enää kirjailijan uusimman teoksen markkinointi. Se jää kirjailijalle itselleen. Omien romaanien markkinoiminen on tuskin helppoa heillekään, jotka ovat jo tunnettuja nimiä alalla. Mutta entä uudet kirjoittajat, jotka vasta haaveilevat ensimmäisestä kustannussopimuksesta? Eikö itsensä esiin tuominen vie vain entisestään aikaa kirjoittamiselta?

Haluaisin välillä vain keskittyä omien tarinoideni raapusteluun, aivan kuten kirjailijat vielä joskus muutama vuosikymmen sitten saivat tehdä. En voi kuitenkaan kiistää pohtineeni tätä asiaa omalla kohdallanikin, vaikka se onkin vielä turhan varhaista. En vain haluaisi mennä somen pinnalliseen ja itseään tyrkyttävään maailmaan – pikseleiden syövereihin, joiden koukuttavuudessa ei olisi kenenkään hyvä olla. Mutta entä jos se onkin välttämätöntä? Jos siis ylipäätään haluaa kirjailijaksi?

Blogin autuas hitaus ja rauha

Toistaiseksi olen päätynyt pitäytymään blogissa. Voin fantasiaseikkailujeni ohessa kirjoittaa kirjoista ja ajatuksistani, lukea muiden postauksia samoista aiheista ja käydä niistä keskustelua kommenteissa. Autuas hitaus ja rauha, jota voin toteuttaa silloin kuin itse haluan. Mutta riittääkö se? Riittääkö se siihen, että joku huomaa minut ja haluaa peräti joskus vielä lukea kirjoittamani tarinan?

”Aika näyttää”, joku voisi todeta. Ehkä tyydyn itsekin vain odottelemaan ja nauttimaan seikkailusta. Kunhan voin kirjoittaa, en tarvitse muuta.