Olemmeko koukussa?

Ville-Juhani Sutisen esseessä Koukussa (Suomen kuvalehti, 8.5.2024) Sutinen pohtii Tiktokin ja kirjallisuuden aiheuttamaa koukuttavuutta ja sitä, miksi näihin viihteen eri muotoihin suhtaudutaan niin eri tavalla. Onko koukuttava kirjallisuus sitten huono asia? Olisiko koukuttavuuden aika siirtyä jo syrjään?

Koukussa jo 1800-luvulta lähtien

Sutisen mukaan koukuttavuutta on käytetty kirjallisuudessa tehokeinona jo 1800-luvulta lähtien. Samat menetelmät ovat hänen mukaansa käytössä myös nykypäivänä sosiaalisen median maailmassa, jossa sivujen sijaan siirrymme kuvista ja erityisesti videoista nopeasti toiseen. Miksi somea ja Tiktokia sitten paheksutaan ja kirjallisuutta ihaillaan, vaikka ne vaikuttaisivat meihin samalla tavalla? Olemmeko koukussa? Ja onko siitä jotain haittaa?

”Samat ihmiset, jotka uppoutuvat kesälomalla tuntikausiksi vetäviin romaaneihin, ovat huolissaan nuorista, jotka selaavat päivät pitkät Tiktokia, vaikka molempien ajanvietteiden takana toimivat samanlaiset riippuvuusmekanismit.”

Ville-Juhani Sutinen, Koukussa-essee

Pelkkää ajan haaskausta, vai onko?

En ole käyttänyt Tiktokia, mutta voisin kuvitella, että lyhyet ja koukuttavat videot ovat samanlaisia tai jopa täysin samoja kuin Youtuben tarjoamat Shorts-videot. Niitä olen aikani kuluksi joskus selaillut ja välillä pitkänkin aikaa. Ne voivat olla hauskoja ja jopa ajatuksia herättäviä, mutta suurimmaksi osaksi ne ovat mielestäni ajan haaskausta. Useita kertoja niiden selaamisen jälkeen tunsin itseni enemmän turhautuneeksi kuin olisin saanut niistä mielihyvää.

Nyt en ole katsonut Shorts-videoita enää pitkään aikaan. En voi kuitenkaan kieltää niiden helppoutta. Ne ovat nopea tapa irtaantua omasta elämästä ja arjen haasteista. Niin kuin kirjakin. Mutta yksi tapa, miten nämä videot kuitenkin eroavat kirjallisuudesta, on niiden nopeatempoisuus. Videot ovat hyvin lyhyitä ja niitä tulee jonona toinen toisensa perään. Ja vaikka katsomasi video ei miellyttäisikään sinua, aina voit toivoa, että seuraava olisi parempi.

Olemmeko koukussa?

Kirjan kanssa on erilaista. Vaikka kirja ei vaikuttaisi miellyttävältä tai tarpeeksi kiinnostavalta, sen eteen näkee kuitenkin ainakin ajallisesti enemmän vaivaa. Voit lukea yhtä kirjaa jopa useita tunteja, ennen kuin huomaat, ettei se ehkä ollutkaan sinua varten. Pelkästään se, että on edes aloittanut kirjan, pakottaa joitakin lukemaan sen loppuun asti.

Kirjalle antaa kuitenkin silloin mahdollisuuden, vaikka sitä ei lukisi koskaan kokonaan. Itse pidän tätä arvokkaana asiana. Kirjailija on käyttänyt sen kirjoittamiseen useita tunteja aikaa, ja sen lisäksi jonkun on täytynyt hyväksyä se ennen sen kustantamista ja julkaisemista. Voiko tätä pitkää prosessia edes verrata somessa oleviin videoihin?

Entä sitten koukuttava kirjallisuus?

Mutta entä jos kirja on koukuttava? Uppoudut sen maailmaan ja kääntelet sivuja kuin huomaamattasi. Lukemista on kuin pakko jatkaa. Minusta on hyvä, että löytää itselleen mieleistä lukemista. Mitä haittaa siitä voisi olla?

Jos kirja on koukuttava, haittaako se, jos se ei olekaan klassikko tai tuore Finlandia-palkinnon voittaja? Mitä jos kirjallisuus on kevyttä tai niin sanottua ”hömppäkirjallisuutta”? Tätä pohdittiin myös Sutisen esseessä. Mielestäni kirjallisuuden ei tarvitse aina olla suurta ja merkittävää. Joskus sitä kaipaa kevyempää lukemista, jotta saamme ajatuksemme pois omasta elämästämme ja voimme uppoutua jonkun toisen tarinaan. Vai päästämmekö itsemme vain liian helpolla?

”Elämme kulttuurissa, jossa mahdollisimman helpolla pääseminen ja henkilökohtaisten tuntemusten pitäminen totuutena ovat yleisesti hyväksyttyjä arvoja.”

Ville- Juhani Sutinen, Koukussa-essee

Ehkä kyse onkin enemmän siitä, milloin näihin asioihin käyttää aikaansa liikaa. Jos Tiktok tai kevyempi kirjallisuus, tai vaikka kirjallisuuden klassikkokin, vie suurimman osan päivästäsi tai sinulta jää tärkeitä asioita sen takia tekemättä, silloin voi olla syytä huolestua. Tai ehkä vain huomaat, ettet olekaan saanut päivässäsi mitään muuta aikaan, vaikka olit niin suunnitellut.

Kaikkea voi toki nauttia kohtuudella. Mutta ehkä merkittävämpi kysymys on se, saatko siitä itse mielihyvää? Tuntuuko käyttämäsi aika merkitykselliseltä? Vai hukkaan heitetyltä?

Koukuttamisen aika voisi siirtyä syrjään

Sutinen päättää esseensä mielenkiintoiseen ajatukseen: olisiko koukuttavuuden aika siirtyä syrjään? Nykykirjallisuus ottaa Sutisen mukaan vaikutteita sosiaalisen median maailmasta, ja on todennut sen myyväksi. Mutta onko tämä huono asia?

Jos keskitymme vain kirjan myymiseen, silloin ajatuksia herättelevä ja syvällinen kirjallisuus jää vähemmälle huomiolle tai niitä jätetään ehkä jopa kirjoittamatta tai julkaisematta. Ei ole haitallista, jos lukiessamme joutuisimme joskus haastamaan itseämme ja omia ajatuksiamme. Ja antamaan arvoa kirjailijan pitkäjänteiselle työlle.

Ymmärrän, että välillä sitä haluaisi päästä vain helpommalla. Mutta antaako kevyempi kirjallisuus kuitenkaan mielihyvää tai merkityksellisyyden tuntua? Lukea tarinaa, jota ei jää ollenkaan miettimään jälkikäteen? Tai jopa hetken päästää unohtaa sen, kun siirtyy jo seuraavaan?

Tärkeämpää on, että lukee

Ehkä yksi vaihtoehto tähän kaikkeen olisi se, että lukisi monipuolisesti erilaisia kirjoja. Mielestäni voi hyvin lukea sekä syvällisempää että kevyempää kirjallisuutta. On hyvä välillä lukea vaikeammin lähestyttäviä kirjoja ja haastaa omaa ajatteluaan, mutta välillä voi hyvin vain rentoutua ja nauttia kevyemmästä kirjallisuudesta.

Mielestäni lukeminen ylipäätään vaihtoehtona on parempi kuin lyhyet nopeatempoiset videot, jotka eivät antaneet ainakaan itselleni mielihyvää tai merkityksen tuntua, toisin kuin kirjallisuus. Mieluummin siis luen ja uppoudun kirjojen tarinoihin ja maailmoihin, oli ne sitten syvällisiä, suuria tai merkittäviä, tai sitten eivät. Tärkeämpää minusta on, että ennen kaikkea lukee.

Esseen voi kokonaisuudessaan lukea täältä.

Mitä mieltä olet Sutisen esseestä?

Luetko mieluummin kirjoja vai selaatko Tiktokia, vai teetkö näitä molempia?