Klassikkohaaste 22: Ruohometsän kansa

Osallistun ensimmäistä kertaa Klassikkohaasteeseen ja vuorossa on jo peräti 22. kerta! Ihmeteltyäni jonkin aikaa ohjeita ja mietittyäni, uskaltaisinko ottaa haasteen vastaan, tulin kuitenkin lopputulokseen, että miksipäs ei. Klassikkohaasteeseen sopiva kirja odottikin jo sopivasti lukulistallani.


Ruohometsän kansa

Ruohometsän kansa (1972, WSOY) kertoo omasta tutusta ja turvallisesta kylästään lähtevistä villikaniineista, jotka uhkarohkeasti etsivät ja taistelevat omasta uudesta pesästään ja sen tuomasta onnesta. Matkan on pitkä ja haasteita tuovat niin ihmiset, elilit eli viholliseläimet ja jopa toiset kaniinit. Tarina vie lukijan villikaniinien maailmaan, niiden yhdyskuntiin, ruokailutottumuksiin ja muihin tapoihin, mutta myös hyvin inhimillisellä ja helposti lähestyttävällä tavalla niiden ajatuksiin, tunteisiin ja puheisiin asti.

” ”Sitten sinä siis lähdet kylästä?”

Kaikki hätkähtivät suoruutta jolla Isopää kävi asian ytimeen. Voikukka mutisi: ”Ettäkö lähtisimme kylästä, Fritrah!” Vatukka nyki korviaan ja katseli hyvin tarkkaavaisesti ensin Isopäätä ja sitten Pähkinää.

”Pähkinä vastasi: ”Viikka ja minä lähdemme tänä iltana”, se sanoi vakavasti. ”

- Ruohometsän kansa

Tarinassa olennaisia teemoja ovat rohkeus kohdata jotain, mitä ei koskaan ajatellutkaan kohtaavansa ja periksiantamattomuus vaikeiden ja jopa melkein mahdottomien haasteiden edessä. Myös kaniinien väliset ystävyydet ja niiden kunnioitus toisiaan ja esi-isiään kohtaan on suuressa osassa tarinassa. Ystävistä pidetään huolta, eikä niitä taakse jätetä. Eikä huumoriakaan ole täysin unohdettu.

Klassikkohaaste: Ruohometsän kansa
Klassikkohaaste: Ruohometsän kansa

Kirjan on kirjoittanut englantilainen Richard Adams (1920-2016). Ruohometsän kansa oli hänen esikoisteoksensa ja sen myötä hän pystyi ryhtymään täyspäiväiseksi kirjailijaksi. Hän käytti Ruohometsän kansan lisäksi muissakin teoksissaan antropomorfistista kerrontaa eli kerrontaa, jossa inhimillisiä ominaisuuksia liitetään muihin eläimiin, elottomiin esineisiin tai kuvitteellisiin kohteisiin. Kirjailija kertoi perehtyneensä Ruohometsän kansaa kirjoittaessaan kaniinien elämään tietokirjan kautta, ja halunneen luoda niistä mahdollisimman realistisia, vaikka kyseessä on toki fantasiakirja.

Oli myös hauska lukea, että Adams ei tarkoittanut Ruohometsän kansaa alun perin lapsille ja nuorille luettavaksi, vaikka kirja lasketaankin nykyään lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikoksi. Kirja ilmeisesti laitettiin tähän kategoriaan myöhemmin saatuaan kaksi lastenkirjallisuuspalkintoa: Garnegie-mitallin ja Guardianin lastenkirjallisuuspalkinnon. Sitä ei tosin kerrottu, kuinka kirja ylipäätään näiden palkintojen ehdokkaaksi päätyi. Ehkä se on hieman lukijastakin kiinni, kokeeko Ruohometsän kansan lasten vai aikuisten, vai peräti molempien, kirjaksi.


Taruja ja omaa sanastoa

Pidin paljon kaniinien käyttämästä omasta sanastosta, kuten hrududu (traktori tai mikä tahansa kulkuneuvo), hraka (papana) ja Inlé (Kuu; pimeys, kauhu, kuolema). Ne loivat tarinaan todentuntua ja tuntui, kuin olisi oikeastikin päässyt hieman syvemmälle villikaniinien elämään kiinni. Välillä tosin sanoja joutui tarkastamaan kirjan takana olevasta sanastosta, mutta se ei minua haitannut. Useimmat sanoista kuitenkin oppi muistamaan kirjan edetessä.

Kirjaan kuuluivat myös pesän suojaan ja lämpöön kokoontuneiden kaniinien kertomat tarut esi-isästään El-ahrairahista, jonkinkaltaisesta jumalasta Frithistä (aurinko) ja Inlén mustasta kaniinista olivat hyvin viihdyttäviä ja toivat tarinaan lisää syvyyttä. Ja hauskojakin ne olivat, miten El-ahrairah pystyikään selviytymään haasteesta kuin haasteesta silkalla oveluudellaan. Ei ihme, että kaniinit arvostivat häntä suuresti ja ottivat hänestä oppia omia ovelia juonia suunnitellessaan.


Aivan ihanat kaniinit

Tykästyin ennen kaikkea tarinan hahmoihin, Pähkinään, Viikkaan, Liuttiin ja Isopäähän. Miten ihania hahmoja ne jokainen oli, omia persooniaan, joissa jokaisessa oli oma erityispiirteensä. Vaikka kyse olikin kaniineista, tuntui, että niiden ajatuksista ja tunteista oli tehty niin ihmismäisiä, että niihin oli helppo samaistua. Melkein jokaisella kaniinilla oli myös oma merkittävä roolinsa tarinassa.

Uppouduinkin tarinaan täysin. Jotenkin sitä vain toivoi koko kirjan lukemisen ajan kaikkien kaniinien selviävän, saavan sen onnellisen lopun, jota ne itsekin tavoittelivat. Ja miten paljon niiden seikkailuja jännittikään. En muista, milloin viimeksi kirjaa lukiessani, vatsanpohjastani olisi vääntänyt jännityksestä, kun suunnitelma ei ole mitenkään varma, onnistuuko se. Tai mitä kävisi sen jälkeen, vaikka suunnitelma onnistuisikin.

” ”Jos milloinkaan enää tapaamme, Pähkinä-rah”, sanoi Voikukka piiloutuessaan kujanreunan ruohoon, ”meillä on kaikkien aikojen tarina kerrottavana.”

”Ja sinä olet oikea kani sitä kertomaan.” ”

- Ruohometsän kansa

Halusin sitä myöntää tai en, itkin kuin sain kirjan luettua. Se on minulle hyvin harvinaista, enkä muista milloin olen sitä tehnyt viimeksi. Vai olenko edes? En tiedä, mikä tunteen purkauksen tarkalleen aiheutti, mutta väliäkö sillä. Tärkeämpää on mielestäni se, että kirjan tarina ja sen kaniinit saivat sen aikaan. Ei tarvitse varmaan erikseen mainita, että kirja oli mielestäni loistava, ja siitä tuli saman tien yksi suosikkikirjoistani.


Oletko lukenut Ruohometsän kansan?

Olitko mukana klassikkohaasteessa tai oletko ollut siinä mukana joskus aikaisemmin?

Kommentit

  1. Hienoa kuulla, että klassikko kosketti! Ja että osallistuit haasteeseen. Ruohometsän kansaa kai sanottiin aikanaan poliittiseksikin kannanotoksi, alkuperäisasukkaiden häädön vuoksi - ja onhan se hyvin ajankohtainen luontoarvojensa vuoksi. Sekä ihastuttava fantasia johtamisesta, tiimityöstä, ystävyydestä, pienten oikeuksista isoja vastaan.. Tästä on todella moneksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli mukava osallistua! En osannutkaan ajatella kirjaa poliittiseksi kannanotoksi, mielenkiintoinen ajatus. Kirjasta on tosiaan moneksi! Ehkä useamman lukukerran jälkeen löytää vielä jotain uuttakin.

      Poista
  2. Ruohometsän kansa on ihana monitulkintainen kirja! Olen lukenut sen kahdesti, ja vaikutus oli vahva toisellakin kerralla. Klassikkohaasteessa olen konkari - joka kerta mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että kirja vaikutti toisellakin lukukerralla klassikkohaasteen konkarille. Itsekin mietin kirjan luettuani, että tämä täytyy lukea vielä joskus uudestaan.

      Poista
  3. Olen tämän kanssa lukenut aikaa sitten, joskus 15 ikävuoden tienoilla mikä ehkä olikin ihan hyvä ikä, koska ei tämä tosiaan ihan lastenkirja ole vaikka ensivilkaisulla saattaa siltä näyttää (ja tästä tehty animaatiofilmi on legendaarisen traumatisoiva, just kun moni on erehtynyt katsomaan sen liian pienenä...). Ja taisin sen pariin kolmeen kertaan silloin lukea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan myös tuon animaation olleen melko raaka, taisin katsoa sen aikuisena kun ei traumoja silloin jäänyt. Mutta katsoin sen ilmeisesti sopivan kauan aikaa sitten, olin jo unohtanut juonen ennen kirjan lukemista. Mukavaa kuulla, että sinäkin olet palannut kirjan pariin useampaankin kertaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Kirjoita kommentti! Lukisin mielelläni ajatuksistasi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onko bloggaamisen aloittaminen liian myöhäistä?

Miksi valita Blogger? Tai kannattaako sitä valita?

Joskus vain riittää, että kirjoittaa

Otavan syyspressi 2025