Kirjailijavieraana Anni Kytömäki

Olin kuuntelemassa 16.4.2026 Salon pääkirjastossa Kirjailijavieraana ollutta Anni Kytömäen haastattelua. Täytyy myöntää, että Finlandia-voittaja ei ollut minulle ennestään kovin tuttu, vaikka olenkin hänen voittajakirjastaan joskus kuullutkin. Oli mielenkiintoista tutustua Kytömäkeen, ja kuulla hänen tarinansa lapsuuden metsien tarinoista kohti kirjailijan uraa.

Lapsuuden metsissä tarinoita alkoi syntyä

Pirkanmaalta kotoisin oleva luonnonystävä, tai näin haastattelija Päivi Palm kuvailee Anni Kytömäkeä. Luonto on ilmeisen tärkeä Kytömäelle, ja hän kertookin puhuvansa mieluummin luontoyhteydestä kuin luontosuhteesta. Luontosuhde ei hänen mukaansa kuvaa tarpeeksi hyvin sitä, kuinka me kaikki olemme osa luontoa ja sen monimuotoisuutta. Ja kuinka voimme tuntea tuon yhteyden kulkemalla metsässä, niin kuin hän on itsekin lapsuudestaan usein tehnyt.

Kirjailijavieraana Anni Kytömäki Salon pääkirjastossa.

Lapsuudesta asti metsällä onkin ollut tärkeä vaikutus Kytömäen elämään. Hän piti jo tuolloin metsän salaperäisestä tunnelmasta ja koki sen jollain tavalla myös ajattomaksi. Metsä oli hänen oma piilopaikkansa, jonne hän halusi päästä omaan rauhaansa. Pois omista asioistaan, niin kuin Kytömäki itse kuvaili.

Metsässä syntyivät ensimmäiset ajatukset tarinoille. Kytömäki oli kiinnostunut metsän kasvillisuudesta ja eläimistä, ja kuvitteli näille metsän olennoille omia tarinoitaan. Miten tämä luontokappale voisi tuntea tai ajatella jossain tietyssä tilanteessa? Entäpä tämä toinen?

Kytömäen äiti työskenteli kirjastossa ja luki hänelle lapsena paljon satuja. Satujen kuuntelun lisäksi Kytömäki kertoi halunneensa etsiä tätä satumaisuutta myös juurikin metsästä. Kytömäki kuivailee kokeneensa pakottavaa tarvetta saada mielessään olevia tarinoita kirjoitettua ylös, ja ensimmäisen tarinansa hän kirjoitti 10-vuotiaana. 5. luokalla Kytömäki kiinnostui myös historian yhdistämisestä tarinoihinsa. Toive kuuluisaksi kirjailijaksi pääsemisestä sai vielä tuolloin kuitenkin jäädä odottelemaan.

Kohti kirjailijan uraa

Osallistuttuaan useaan kirjoituskilpailuun viimein hänet julistettiin novellikilpailun voittajaksi. Tästä innostuneena Kytömäki aikoi osallistua ystävänsä kehotuksesta seuraavaksi satukirjakilpailuun. Hän halusi luoda satuun vahvan luontoteeman, mutta ei malttanut olla tuomatta siihen mukaan historiaakin. Aineistoa sadun ympärille alkoi kertyäkin vähitellen enemmän kuin olikaan tarvetta, ja Kytömäki totesi, ettei hän saisi mahdutettua tarinaansa vain seitsemään sivuun. Näin syntyi hänen esikoisteoksensa Kultarinnan (Gummerus, 2014) luonnos, josta tuli loppujen lopuksi noin 650-sivuinen teos.

Anni Kytömäkeä haastatteli Päivi Palm.

Palm siirtää haastattelun Kytömäen muiden kirjojen sijaan itse kirjoittamiseen ja eritoten hänen kirjojensa henkilöhahmoihin. Kytömäki kuvailee päähenkilöidensä olevan hänen itsensä kaltaisia: tarkkailijoita, joilla on tarve päästä piiloutumaan.

Sivuhenkilöt, joita Palm luonnehtii erikoisiksi, Kytömäki taas kertoo kirjoittavansa näiden päähenkilöiden vastavoimiksi. Hän mielellään vaihtelee jonkin verran tarinoidensa näkökulmia, mikä on hänestä itsestään virkistävää ja tekee kirjoittamisesta jännittävämpää.

Itse kirjoittamista Kytömäki kuvailee tuskaiseksi. Hän nauttii enemmän tekstin hiomisesta kuin varsinaisen uuden tekstin luomisesta, ja kertoo hiovansa kirjoituksiaan jopa kahdeksaan kertaan. Uutta tekstiä kirjoittaessaan Kytömäki kokee, ettei elämässä kaikki saa olla ”liian hyvin”. Täytyy olla jotain, mitä paeta kirjoittamiseen. Hän kuvailee luonnostelevansa tarinat pitkälle päässään ennen tähän hankalaan kirjoitustyöhön ryhtymistä. Ja koska kirjoittaminen ei ole Kytömäen mielipuuhaa, hän houkuttelee itsensä sopivaan tunnelmaan musiikin avulla.

Finlandia-voitto ja raakkujen kurja kohtalo

Kirjassaan Margarita (Gummerus, 2020) Kytömäki käsittelee tarinaa ihmisten kuin myös jokihelmisimpukoiden kautta. Yhteistä tarinan päähenkilölle ja simpukalle on suojakuori, joka pitää heidät erillään muusta maailmasta. Palmin mukaan Kytömäki on tarinassaan luonnon, mutta myös ihmisten puolella, ja Kytömäki myöntää ihmisten omien suojakuorien tarpeellisuuden. Finlandia-palkinnon voittaminen oli ollut Kytömäellä pitkään haaveena. Olihan hänen ensimmäinen kirjansa jo ehdolla palkinnon saajaksi.

Neljä vuotta myöhemmin tuli uutinen, jossa kerrottiin jokihelmisimpukoiden eli raakkujen menehtymisestä metsätöiden seurauksena. Metsäkone oli ajanut useita kertoja raakkujen ylitse aiheuttaen tällä uhanalaiselle lajille suurta vahinkoa. Tämä tuntui nostavan kirjan uudenlaiseen suosioonsa.

Ihmiset Kytömäen mukaan kokivat tuntevansa hänen kirjansa kautta yhteyttä näihin luontokappaleisiin, ja halusivat tehdä oman osuutensa niiden auttamiseksi. Kytömäki oli mukana järjestämässä keräystä raakkujen hyväksi, ja potti nousikin odotettua paljon suuremmaksi. Kytömäki oli tietysti hyvillään tilanteesta, ja koki tärkeäksi, että oli voinut olla omalla taiteellaan edesauttamassa luonnonsuojelua.

Lopuksi Palm päättääkin haastattelun kysymykseen: voiko taiteella muuttaa maailmaa. Tähän Kytömäki vastaa kyllä. Hänestä on hienoa, jos taide pystyy muuttamaan ihmisen ajatusmaailmaa tai tuomaan siihen jotain uutta. Tällä hetkellä Kytömäki kertoo lukevansa kollegoidensa uusimpia teoksia, ja pitääkin lukemista itselleen tärkeänä harrastuksena. Lukeminen on hänelle kuten metsä: paikka, jossa hän voi rauhoittua ja rentoutua. Ja jopa piiloutua.

Oletko lukenut Anni Kytömäen kirjoja?

Kiinnostavatko kirjailijat sinua, vai haluatko keskittyä kirjailijoita enemmän heidän kirjoihinsa?