Suomalaista kansantarustoa ja fantasiaa: Iso härkä

Suomalaista mytologiaa fantasian keinoin yhdistettynä 1400-luvun Suomen historiaan. Mikko Kamulan kirjoittamassa Metsän kansa -kirjasarjan toisessa osassa Iso härkä (Gummerus, 2018) Rautaparran perheen tarina jatkuu suoraan siitä, mihin ensimmäisessä osassa Ikimetsien sydänmailla (Gummerus, 2017) jäätiin.

Piinaavat painajaiset uhkaavat perhettä

Rautaparran perheen päivät täyttyvät vuodenkierron mukaan tehtävillä raskailla töillä, eikä haasteilta voida välttyä tälläkään kertaa. Nimismiehen määräämät valtavat verot painavat perheen isän Jukon ja muiden mieltä, ja hänen vaimonsa Mateli päätyy epätoivoisiin toimiin niiden kattamiseksi. Lapsista Heiska kaipaa ensirakkauttaan Kultaa, ja Varpulla on omat murheensa. Lisäksi perheen nuorinta Tenhoa piinaavat painajaiset valtavasta härästä, joka talloo ihmisiä ja jopa kokonaisia taloja allensa.

”Hädissään Tenho repi tuluspussiaan molemmin käsin, mutta se pysyi tiukasti kiinni. Sitten härkä painoi sarvensa hänen rintaansa vasten. Tenhon tuskanhuuto muuttui epätoivoiseksi kurlutukseksi sarven lävistäessä hänen keuhkonsa. Voimattomin käsin hän haroi ilmaa, kun härkä heilautti päätään ja lennätti hänet verenpunaisena virtaavaan veteen. Kammottava olento mulkoili häntä vielä silloinkin, kun virta vei hänet syvyyksiinsä.

Sydän tykyttäen Tenho kavahti istumaan ja veti henkeä kuin olisi ollut hukkumaisillaan. – – Myös Heiska oli herännyt ja tuijotti Tenhoa olkivuoteellaan.

”Taasko?” hän kysyi haukotellen.”

- Iso härkä

Tenhoa piinaava painajainen muuttuu todeksi, ja valtava eläin saa aikaan valtaisaa tuhoa. Epätoivoinen Rautaparran perhe yrittää saada kaiken mahdollisen avun härän kaatamiseksi. Sotilaallista apua yritetään saada Olavinlinnasta, ja kyläläisiä saattaisi rientää apuun Juvalta. Toivoa pelastumisesta tulee myös yllättävältä taholta. Mutta saadaanko härkä lopulta kukistettua?

Lapset tarinan keskiössä

Niin kuin ensimmäisessäkin osassa, kirjan tarinaa vievät eteenpäin Rautaparran perheen lapset Heiska, Varpu ja Tenho. Jokaisella lapsella on selkeästi oma suuntansa, ja jokaisen polku etenee johdonmukaisesti. Heiska ja Varpu saavat enemmän vastuuta tilan hoitamisesta, kun taas Tenhon tietäjän opinnot jatkuvat Yörnin äijän opastuksessa.

Mikko Kamula: Iso härkä

Vaikka Tenhon tietäjänlahjat ja Yörnin äijä ovat mielestäni kirjan kiinnostavinta antia, myös Heiskan tarina muuttuu jännittävämmäksi. Tekojensa seurauksena hänet haetaan pois omasta kodistaan. Myöhemmätkin epäonnekkaat valinnat saattavat Heiskan lisäksi muun perheen ahdinkoon. Välillä täytyi vain ihmetellä hänen päätöksiään. Rakkaus saa kuitenkin joskus aikaan hulluiltakin kuulostavia asioita, eikä Heiska ole aikaisemminkaan kaihtanut seikkailuja.

”Yhdessä muiden kanssa Varpu nousi läheiselle mäelle katsomaan, miten huovien vene loittoni rannasta ja lähti kohti etelää Heiska mukanaan. Hän ei halunnut ajatella tämän olevan viimeinen kerta, kun hän näkisi veljensä, mutta sellainen mahdollisuus oli olemassa. Isä puristi käsiään nyrkkiin katsellessaan loittonevaa venettä.

”Perheeni viedään minulta yksi kerrallaan”, isä kuiskasi.”

- Iso härkä

Pidin erityisesti siitä, että Rautaparran ja muiden tuttujen perheiden lisäksi kirjassa esitellään saamelaiset, nuo muiden vieroksumat lappilaisnoidat. Heidän tapansa ja kulttuurinsa ovat varsin kiehtovia, ja niistä olisin mielelläni kuullut lisää. Toivottavasti näihin hahmoihin palataan vielä enemmän kirjasarjan myöhemmissä osissa.

Historian oppitunnista tarinaksi

Siinä missä Ikimetsien sydänmailla tuntui kuin tarinalliselta historian oppitunnilta ja tutustumiselta Metsän kansan maailmaan, Iso härkä kuljetti Rautaparran perheen kohtaloa sujuvasti eteenpäin. Alusta alkaen lähtenyt yhtenäinen juoni vei jännittävästi kirjan loppuun saakka, ja kaikki tapahtumat tuntuivat oleellisesti liittyvän toisiinsa. Tätä olin ehkä jäänyt hieman kaipaamaan ensimmäisessä osassa, ja muutos oli mielestäni parempaan.

Kamula on onnistunut luomaan myyttien ja fantasian sidoksia 1400-luvun Suomen historiaan kiinnostavasti ja luontevasti. Ensimmäisen osan välillä hieman irrallisilta tuntuvat mytologian palaset istuivat nyt paremmin kohdilleen. Nyt teos tuntui enemmän yhtenäiseltä kokonaisuudelta, mistä pidin paljon.

Harmikseni dialogit olivat paikoitellen hieman kankeita. Välillä tuntui, että toisen puhujan täytyi sanoa jotain tiettyä tietyllä tavalla, jotta juoni etenisi jälleen mukavasti. Se tekee puheesta hivenen epäaidon kuuloista, vaikkei suuresta ongelmasta ole kuitenkaan kyse.

Kirjan loppua paljastamatta voin vain todeta, että seuraavaa osaa en voi jättää lukematta. Kutkuttavaan tilanteeseen jäävä kirja jatkuu kirjassa Tuonela (Gummerus, 2019) ja sen lisäksi on olemassa vielä seuraavat osat Kalevan pojat (Gummerus, 2022) ja Pohjolan neito (Gummerus, 2025). En malta odottaa seuraavan osan lukemista, vaikka joskus onkin mukavaa jäädä makustelemaan lukemaansa ennen eteenpäin siirtymistä.

Oletko lukenut Metsän kansa -sarjaa?