Sanoja elämän sivuilla

Suomalaista mytologiaa fantasian keinoin yhdistettynä 1400-luvun Suomen historiaan. Mikko Kamulan kirjoittamassa Metsän kansa -kirjasarjan toisessa osassa Iso härkä (Gummerus, 2018) Rautaparran perheen tarina jatkuu suoraan siitä, mihin ensimmäisessä osassa Ikimetsien sydänmailla (Gummerus, 2017) jäätiin. Piinaavat painajaiset uhkaavat perhettä Rautaparran perheen päivät täyttyvät vuodenkierron mukaan tehtävillä raskailla töillä, eikä haasteilta voida välttyä tälläkään kertaa. Nimismiehen määräämät valtavat verot painavat perheen isän Jukon ja muiden mieltä, ja hänen vaimonsa Mateli päätyy epätoivoisiin toimiin niiden kattamiseksi. Lapsista Heiska kaipaa ensirakkauttaan Kultaa, ja Varpulla on omat murheensa. Lisäksi perheen nuorinta Tenhoa piinaavat painajaiset valtavasta härästä, joka talloo ihmisiä ja jopa kokonaisia taloja allensa. ”Hädissään Tenho repi tuluspussiaan molemmin käsin, mutta se pysyi tiukasti kiinni. Sitten härkä painoi sarvensa hänen rintaansa vasten. Tenhon tuska...

Aikaisemmassa postauksessani pohdin ajankäyttöä ja eritoten kirjoittamiseen jäävää aikaa . Sain tähän liittyvän hyvän kysymyksen lähipiiristäni: Eikö bloggaaminen sitten vie aikaa muulta kirjoittamiseltani? Se oli hyvä kysymys. Muu kirjoittaminen tarkoittaa minulle lähinnä tarinoita, novelleja, runoja… luovaa ja vapaata seikkailua sekä synkkienkin tuntojen purkamista. Riittääkö minulla aikaa siihen sitten tarpeeksi? Kirjoittamishaaveita ja -paineita Totta kai on tilanteita, joissa haaveilen kirjoittavani enemmän. Haaveilen siitä, että minulla olisi romaani, ja vaikka toinenkin, vähintään yksi novellikokoelma ja peräti pari runokokoelmaakin. Nämä nojailisivat sitten mukavasti valmiina ja julkaistuina kappaleina kirjahyllyssäni toisiinsa. Mutta näiden kirjoittaminen ja valmiiksi saattaminen vaatii työtä, työtä ja kertakaikkisen vakavaa työtä. Ja tietysti myös sitä aikaa. Bloggaaminen on taas minulle sitä ”kevyempää” kirjoittamista. En silti kirjoita mitä sattuu, ainakaan omasta mielestä...

Kun elämä näytti minulle synkän puolensa, turvauduin kirjoittamiseen. ”Kunhan voin kirjoittaa, en tarvitse muuta”, ajattelin tuolloin. Fantasiamaailman juonikoukeroiden ja vähänkin kummallisten hahmojen luominen oli kuin mystinen voima, joka kannatteli minua tämän mustan ajan ylitse. Sitten näin valoisuutta. Kirjoittamisen jatkuessa blogin aloittaminen tuntui kutkuttavalta tavalta jakaa ajatuksiani ja kokemuksiani kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta – ennen kaikkea mahdollisuutena johonkin uuteen ja mielenkiintoiseen. Ja näin kävikin. Mutta välillä murehdin, viekö tämä liikaa aikaa tarinoilta, jotka vain odottavat mielessäni paperille pääsyä? Kirjailijana nykypäivänä? Kirjailijana oleminen on varmasti ollut hyvin erilaista aikana, jolloin internet oli vasta uusi tuttavuus eikä blogeista tai somesta ollut tietoakaan. Silloin ymmärtääkseni riitti vain se, että kirjoitti hyvin ja löysi sopivan kustantajan kirjoituksilleen. Mutta entä tänä päivänä? On Facebook, Bookstagram, Booktok ja muu...

Sumuisia katuja 1800-luvun Lontoossa, salaperäinen ovi ja sen vastenmielisyyttä huokuva pienikokoinen asukas. Olin odottanut turhan pitkään kirjan Tohtori Jekyll ja herra Hyde (Otava, 2007) lukemista. Klassikkohaasteen 23 myötä siihen avautui loistava mahdollisuus. Yllättävä alku vie mukanaan Miten kerrassaan kiehtova ja mielenkiintoinen alku kirjassa oli! Olin jostain syystä kuvitellut, että tarinaa kertoisi nimenomaan tohtori Jekyll, tai edes herra Hyde, mutta näin ei suinkaan ollut. Herra Utterson on viileä ja niukkasanainen lakimies, joka kaikessa vakavuudessaan on kuitenkin auttavainen ja kirjankin mukaan rakastettava. Ja toki myös tohtori Jekyllin hyvä ystävä. Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja herra Hyde Tarina alkaa herra Uttersonin ja hänen toisen ystävänsä, herra Enfieldin, perinteeksi käyneestä sunnuntaikävelystä 1800-luvun Lontoon sumuisilla kaduilla. Sattumalta he törmäävät salaperäiseen oveen ( Salaperäinen ovi oli muuten ensimmäisen suomennoksen nimi vuodelta 1...

Kesäni piti olla vailla suunnitelmia. Mennä virran tai tuulen vietävänä ja katsoa, minne sitä sitten viimein laskeutuu. Välillä toki näinkin kävi, mutta enemmänkin vain kirjojen osalta. Kesä vailla suunnitelmia oli ehkä kauniimpi ajatuksena kuin mitä sitten todellisuudessa kävikään. Kun julkaisin postauksen, olin jo seuraavana päivänä syynäämässä läpi Varsinais-Suomen kulttuuritapahtumia. Monia vaihtoehtoja ponnahti silmiini, ja niin suunnitelmani alkoi kehkeytyä. Kirjoja, kulttuuria ja sohvalla loikoilua Päädyin tutkailemaan harrasteajoneuvoja Salon torille ja toisena päivänä kävin ihastelemassa valokuvataidetta Taidemuseo   Veturitallissa . Finncon tuli kahlattua myös läpi Turussa asti , ja sitä seuraavat päivät vietin sateen ropistessa ikkunaan sohvalla vain loikoillen. Mutta lukemista, sitä en juurikaan suunnitellut etukäteen. Lukulistaltani löytyy muutamiakin kirjoja, joita odottelen vapautuviksi kirjastosta. Olen luottanut tähän mennessä lähinnä onneeni, vaikka olen tietoin...

Finncon on spekulatiiviseen fiktioon eli scifi-, fantasia- ja kauhugenreihin painottuva kulttuuritapahtuma, joka järjestettiin tänä vuonna peräti 40. kerran. Tapahtuma on tuttuun tapaansa ollut kiertävä, joten onnekseni sen tapahtumapaikaksi valikoitui tänä vuonna Turku. Tapahtumaan kuului kattava määrä erilaisia luentoja kirjoista, kirjoittamisesta, elokuvista, peleistä ja sarjakuvista peräti Wagnerin fantasiaoopperoihin asti. Kirjailijat kertoivat kokemuksistaan ja jakoivat nimikirjoituksiaan. Lukuisilla myyntipisteillä oli kauniita kuvia ja koristeita, taidetta ja jopa hiukkasen historiaakin. Lautapelejä esiteltiin yhdessä kerroksessa ja ulkona oli mahdollisuus päästä kuviin Darth Vaderin kanssa. Olen käynyt Finnconissa viimeksi yli kymmenen vuotta sitten, joten mukavaa nähdä, mihin tapahtuma on tässä välissä ehtinyt kehittyä. Tässä esittelen kuvasarjana lauantaipäivän 11.7.2026 . Tervetuloa mukaan spefi-maailmaan! Kuvassa myyntipisteitä alakerrasta. Tilaa näytti tuossa hetkessä ...

Olen intoutunut suunnittelemaan. Miten paljonkin mietin asioita etukäteen, tarkistan ja otan selvää, lasken, punnitsen… Teen tätä jopa liiaksi asti. Kesä on jostain syystä, tai juurikin tästä syystä, poikkeus. En juurikaan aikatauluta sitä etukäteen. Kesä, eikä mitään tekemistä? Suunnittelemattomuudessa on se hyvä puoli, että voi nauttia enemmän hetkestä. Nauttia siitä tunteesta tai ajatuksesta, mikä milloinkin tulee mieleen, ja toimia sen mukaan. Eräs läheiseni on tässä omimmillaan, ja hänelle tuleekin usein yllättäviä ja mielenkiintoisia ideoita. Niitä sitten toteutamme tilanteen ja sään niin salliessa. Tämäkin kaunis maisema tuli vastaan hieman vahingossa, kun tutun lenkkireitin sijaan meninkin vähän matkaa toiseen suuntaan. Toki kaikkia toiveita tai haaveita kesän suhteen ei tule toteutetuksi, jos niitä ei etukäteen suunnittele. Jotkin tapahtumat ovat vain tiettyyn aikaan ja tietyssä paikassa. Nämä ovatkin minulle hieman hankalampia. Välillä haluaisin olla melkein joka paikassa muk...

Olen ollut nuorempana melko kilpailuhenkinen, mutta iän myötä kiinnostus kilpailuihin on vähentynyt. En voi silti kieltää tutustuneeni kirjoitusalan eri kilpailuihin, eritoten aloittelijoille suunnattuihin. Voisinko saada jotain irti kilpailuun osallistumisesta? Mahdollisesti jopa oppia jotain uutta? Runo-Kaarina -kilpailu esikoisrunoilijoille Olin kirjoittanut runoja jonkin verran, ennen kuin olin edes kuullut koko kilpailusta. Vaikka runoilu on minulle tärkeä keino ilmaista tunteitani, harmikseni huomasin viimeisestä runostani olevan turhan kauan aikaa. Nähdessäni kilpailun ajattelin, että nyt voisi olla sopiva aika jatkaa runojen parissa. Olihan tässä vielä muutama kuukausi aikaa osallistuakin. Runo-Kaarina -kilpailussa etsitään runokokoelmaa runoilijalta, joka ei ole koskaan aikaisemmin sellaista julkaissut. Palkintona olisi päästä kokemaan koko tuo julkaisuprosessi runokokoelman työstämisestä kansikuvan valintaan, ja lopputulosta pääsisi esittelemään syksyllä Turun kirjamessuilla...

Jokainen meistä on varmaan lapsuudessaan kuullut yhden jos toisenkin kauhutarinan. Jotkin niistä voivat olla etäisiä, jossain kaukana tapahtuneita mystisiä sattumia tai jopa kokonaan keksittyjä. Jotkin tarinoista voivat olla kuitenkin paikallisia. Niin minunkin lapsuudessani oli. Kaupunkilegendasta todelliseksi kauhuksi Ohiajava myrkynvihreä pakettiauto, jonka maalipinta oli jo kulunut eikä muutamalta lommoltakaan ole voitu välttyä. Vanha mies ja nainen ajavat autoa pimenneillä teillä vaimeiden katulamppujen valossa. Houkuttelevat lapsia makeisilla kyytiin, astumaan auton perään. Ja sitten vanhukset vievät lapset mennessään. Tämä kauhutarina oli minun lapsuudestani. Minun on kuitenkin vaikea uskoa sen paikkansapitävyyttä. Todennäköisesti kyseessä on vain kaksi vanhusta, jotka tykkäävät ajaa vanhalla ränsistyneellä autollaan mukavassa illan ruuhkattomuudessa. Olen nähnyt tuon auton kaksi kertaa. En voi silti kieltää, etteikö sen näkeminen saanut kylmiä väreitä kulkemaan selkääni pitkin....

Loppukysymyksien sijaan kysynkin sinulta lukija heti yhden kysymyksen: Mitä mieltä olet muuttuneesta Blogit.fi -sivustosta? Ulkoasun muutokset Olen kieltämättä hidas tottumaan uusiin muutoksiin. Varsinkin visuaalisiin ja varsinkin silloin, kun omissa silmissäni vanhassa sivustossa ei ollut mitään vikaa. Postauksien seassa lymyilevät top-lista sekä suosittuja postauksia ja blogeja -listat eivät tahdo kunnolla erottua varsinaisista postauksista. Tai ainakaan yhtä selkeästi kuin ennen. Värimaailma on melko haalea, mutta miellyttävä. Ja täytyy myöntää, että pidän näistä uusista fonteista. Sivusto näyttää kaiken kaikkiaan siistiltä ja ehkä jopa nykyaikaisemmalta. En tosin osaa sanoa, onko se nykyaikainen aina kuitenkaan parempi vaihtoehto. Tekeekö tekoäly päätökset puolestani? Muuttunutta sivuston ulkonäköä enemmän minua kuitenkin harmittaa omien vaikutusmahdollisuuksien väheneminen. Enää en voi esimerkiksi päättää, mihin kategoriaan postaukseni kuuluu. Ilmeisesti tekoäly hoitaa sen jatkoss...

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille (Schildts&Söderström, 2011) yhdistää hienosti fantasiakerronnan vintage-valokuviin, jotka luovat tarinaan jännittävän ja omanlaisensa tunnelman. Mielikuvitus pääsee vanhanaikaisten mustavalkovalokuvien kautta eri tavalla valloilleen, ja kirjan ulkonäköön on panostettu koristeellisuudella luoden siitä jopa hieman vintagen näköisen itsekin. Mystinen saari, jossa salaisuudet paljastuvat 15-vuotias Jakob on lapsesta asti ihaillut suuresti isoisäänsä Abrahamia, joka mielellään kertoo hänelle satuja hurjasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Saduissa isoisä pakenee kammottavia hirviöitä ja päätyy mystiselle saarelle Walesiin. Saarella hän on tapaa Neiti Peregrinen ja päätyy osaksi hänen orpokotiaan, joka on tarkoitettu ainoastaan eriskummallisille lapsille. Orpokodin lapsilla on mitä merkillisimpiä kykyjä, ja isoisältä löytyy jopa muutama valokuva todisteeksi näistä. Lähdettyään orpokodista isoisä osallistui sotaan natseja vastaan ja jatkoi...